Näin apteekit auttavat hyvinvointialueita parantamaan lääkitysturvallisuutta
Puheenvuoro, Talous, Uudistuva apteekki, Yhteiskunta - 19.09.2025 at 07:49
Apteekkariliiton vaikuttamisen asiantuntija Emily Strohm antaa hyvinvointialueille kolme vinkkiä, kuinka lisätä lääkitysturvallisuutta apteekkien avulla.
Lääkitysongelmat ovat terveydenhuollon sitkeitä kulueriä: ne lisäävät vastaanotto‑ ja päivystyskäyntejä, aiheuttavat inhimillistä haittaa ja vievät terveydenhuollon ammattilaisten aikaa.
Tuoreen Pohjois‑Savon hyvinvointialueen tekemän tutkimuksen valtakunnalliseen ekstrapolointiin perustuva arvio on, että pelkästään lääkitysvirheiden suorat kustannukset ovat Suomessa vähintään 15,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Hyvä uutinen on, että monet lääkitykseen liittyvät ongelmat ovat ehkäistävissä, kun apteekkien farmaseuttinen osaaminen tuodaan systemaattisesti osaksi hoitopolkuja. Suomessa toimii yli 800 lähiapteekkia, jotka toteuttavat julkista palvelutehtävää eli avohoidon lääkehuoltoa ja ovat monelle asukkaalle lähin, helposti saavutettava terveyspalvelu.
Kun farmaseuttinen osaaminen hyödynnetään täysimääräisesti osana ihmisen hoitoa, voidaan varmistaa oikea lääkkeen käyttö, hoitoon sitoutuminen ja lääkityksen ajantasaisuus. Näin hoito ei ota takapakkia ja toteutuu tarkoituksenmukaisesti.
Tutkijoiden mukaan suuri osa vaaratapahtumista olisi ehkäistävissä, jos lääkitysturvallisuutta johdetaan systemaattisesti sekä alue- että valtakunnantasolla, ja yhteistyö apteekkien kanssa on sovittu ja ohjattu.
Miten säästöjä sitten käytännössä syntyy?
Ensinnäkin apteekkien lääkeneuvonta säästä tutkitusti rahaa. Viime vuonna toteutetun selvityksen mukaan ilman apteekkien neuvontaa perusterveydenhuollon lääkärikäynnit lisääntyisivät arviolta 20 prosenttia. Farmaseuttinen työ vähentää julkisten palvelujen käyttöä ja tuottaa hyvinvointialueille noin 855 miljoonan euron säästöt vuodessa.
Koska apteekkien potentiaalia hyödynnetään Suomessa vielä kansainvälisesti vaatimattomasti, säästöjä voidaan kasvattaa kiinnittämällä apteekit ja niiden tarjoamat palvelut tiiviimmin hoitopolkuihin.
Toiseksi apteekkien palvelut vapauttavat lääkäreiden ja hoitajien aikaa sinne, missä sitä todella tarvitaan. Tällä hetkellä jopa neljännes ikääntyneiden ihmisten erikoissairaanhoidon päivystyskäynneistä liittyy lääkitysongelmiin, ja esimerkiksi monet astmapotilaat eivät hallitse oikeaa lääkkeen inhalaatiotekniikkaa ilman selkeää opastusta.
Kun apteekki tarkistaa potilaan lääkityksen ja ajantasaistaa lääkityslistan ennen vastaanottoa tai esimerkiksi ajanvarauksella opastaa astmapotilasta oikean inhalaatiotekniikan kanssa, lääkitysongelmat tunnistetaan ajoissa, hoitoon sitoutuminen paranee ja lääkärin aikaa säästyy selvittelyn sijaan potilastyöhön.
Kolmas keino lääkitysvirheiden ehkäisyyn ja kustannusten säästämiseen on apteekkien tarjoaman lääkkeiden annosjakelu.
Lääkkeiden koneellinen annosjakelu vähentää lääkitysvirheitä erityisesti kotihoidossa ja asumispalveluissa. Yhtenäiset käytännöt ja säännöllisesti tarkistettu lääkityslista ennen vastaanottoa vahvistavat potilasturvallisuutta ja sujuvoittavat työtä.
Mitä nyt sitten kannattaisi tehdä? Apteekeilla on hyvinvointialueelle kolme vinkkiä.
- Palveluseteli kannattaa ottaa käyttöön lääkitysten tarkistuspalveluun. Suositus on, että yli 75‑vuotiaiden lääkitys arvioidaan säännöllisesti. Esimerkiksi hyvinvointialueen myöntämällä palvelusetelillä, asiakas voisi varata ajan lähiapteekin lääkityksen tarkistuspalveluun. Tieto ajantasaisesta ja tarkistetusta lääkityksestä välittyy hoitavalle taholle. Näin lääkärin työaikaa säästyy potilastyöhön lääkityksen selvittelyn sijaan. Hyötynä sekä kustannussäästö että turvallisempi lääkehoito.
- Apteekit kannattaa huomioida strategisella tasolla osana hoitopolkuja. Apteekit ja lääkehuolto ovat keskeinen osa terveydenhuoltoa ja saumattoman hoitopolun turvaaminen vaatii apteekkien huomioimista myös strategisella tasolla. Selkeät toimintamallit ja tiedonkulun vahvistaminen tekee yhteistyöstä toimivaa ja pysyvää.
- Oman alueen sote-apteekkareihin kannattaa olla yhteydessä. Jokaisella hyvinvointialueella sekä Helsingissä toimivat alueen omat sote‑apteekkarit, jotka edustavat kaikkia alueen yksityisiä apteekkeja julkisen terveydenhuollon suuntaan ja auttavat rakentamaan sujuvaa yhteistyötä. Heihin kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä. Oman alueen sote‑apteekkarien yhteystiedot löytyvät täältä.