Uutinen

eResepti käyttöön Kotkassa

05.04.2011 | 10:01

Kotkassa on kirjoitettu tänään ensimmäiset sähköiset lääkemääräykset. Kaikki kaupungin kahdeksan apteekkitoimipistettä pystyvät toimittamaan eReseptejä.

Kotkan ensimmäiset eReseptit kirjoitettiin tänä aamuna Kotkansaaren terveysasemalla. Huomisesta alkaen sähköisen reseptin voi saada kaikista kaupungin julkisen terveydenhuollon palveluyksiköistä.

Kotkan eResepti-projektin projektipäällikkö Johanna Andersson kuvailee, että mittavan tietojärjestelmähankkeen läpiviemisessä on ollut paljon ennakoimattomia haasteita.

- Projektin eteneminen on välillä takkuillut, mutta eri osapuolten välinen yhteistyö on kuitenkin sujunut rakentavasti. Nyt tuntuu hyvältä, kun saamme työkalun oikeaan käyttöön.

Sähköisen lääkemääräyksen pilottikaupunki oli Turku, jossa on kirjoitettu jo yli 35 000 eReseptiä.

Sähköistä lääkemääräystä koskevan lain mukaan apteekkien tulee pystyä toimittamaan sähköisiä reseptejä 1.4.2012 mennessä. Julkinen terveydenhuolto ottaa eReseptin käyttöön viimeistään huhtikuussa 2013 ja yksityinen sektori sitä seuraavana keväänä. (EE)