Kenelle lääkehoidon arviointi – ja kuka maksaa?

VANHUKSEN LÄÄKELISTALTA löytyy helposti toistakymmentä lääkettä. Ovatko kaikki tehokkaita, toimivia tai edes sopivia iäkkäälle ihmiselle?

Uutta reseptilääkettä määrätessään lääkäri arvioi, että se lievittää, ehkäisee tai parantaa potilaan sairautta tai sen oiretta. Ei kuitenkaan voida olla varmoja, että lääkäri on ehtinyt perehtyä riittävästi potilaan kaikkiin muihin lääkkeisiin, ravintolisiin tai elintapoihin. Elimistön, erityisesti munuaisten, toiminta heikentyy ikääntyessä, mikä muuttaa olennaisesti monien lääkkeiden vaikutusta.

Lääkelista koostuu usein pienistä palasista. Potilas voi käydä hoitamassa terveyttään useissa paikoissa, eivätkä eri tietojärjestelmiin kirjatut potilastiedot välttämättä näy kaikille potilasta hoitaville lääkäreille.

Voidaan jopa kysyä, onko meillä varaa olla hyödyntämättä farmasian ammattilaisten osaamista.

Puutteellinen tai vanhentunut lääkelista voi pahimmassa tapauksessa syntyä myös samassa terveyskeskuksessa, jos potilaan hoitava lääkäri vaihtuu eikä lääkitystietoja ole muistettu tai ehditty päivittää. Viime aikoina lääkelistan päivityksestä on onneksi alkanut tulla vastaanottokäyntiin kuuluvaa rutiinia.

LÄÄKITYKSEEN JÄÄ sopimattomia ja tarpeettomia lääkkeitä, vaikka lääkelista olisi ajan tasalla ja interaktiot tarkistettu. Esimerkiksi tulehduskipulääkityksen ajaksi määrätty, vatsahappoa vähentävä lääke saattaa unohtua käyttöön, kun hoitovastuu siirtyy toiselle lääkärille. Potilaan tunteva farmaseutti voi kuitenkin kyseenalaistaa lääkkeen tarpeellisuuden ja ehdottaa lääkärille lääkitysmuutosta.

Väestön ikääntyminen lisää lääkkeiden käyttäjien määrää lähivuosina. Farmasian ammattilaiset ovat valmistautuneet tähän kouluttautumalla lääkehoidon arviointiin (LHA) ja lääkehoidon kokonaisarviointiin (LHKA). Lääkehoidon arvioinnit tehdään hoitavan lääkärin kanssa, ja tuloksena on usein lääkelistan lyheneminen, haitallisen lääkkeen vaihto sopivaan ja lopulta voinnin kohentuminen.

Arvioinnit voivat tuoda säästöjä ainakin pitkällä aikavälillä. Turhan lääkkeen käyttö jatkuu pahimmillaan vuosikausia ja kuormittaa vanhuksen elimistöä sekä kukkaroa. Potilas ei välttämättä huomaa, että jokin oire onkin lääkkeen sivuvaikutus – varsinkin jos se kehittyy hitaasti ja liittyy vanhuuteen.

SIVUOIREITAKIN SAATETAAN lääkitä syytä kummemmin miettimättä. Tähän jokainen apteekin farmasisti voi puuttua helpoilla kysymyksillä: “miten lääkehoito on sujunut? Milloin lääkelista on viimeksi tarkistettu”? Suorat kysymykset avaavat mahdollisuuden arviointiin, joka kohentaa asiakkaan vointia, vähentää sairastapahtumia ja pienentää lääkelaskua.

Vaikka arviointien tarve kasvaa, apu tavoittaa kohteensa liian harvoin. Iäkäs apteekkiasiakas ei osaa palvelua kysyä eikä farmasisti sitä tarjota.

Maksajaa arvioinneille ei myöskään vielä löydy, vaikka hyvin kohdennetut arvioinnit säästäisivät yhteiskunnalta rahaa. Voidaan jopa kysyä, onko meillä varaa olla hyödyntämättä farmasian ammattilaisten osaamista.

Kirjoittaja vastaa Farmania Oy:n viestinnästä ja opiskelijarekrytoinnista ja keikkailee asiakasapteekeissa pääkaupunkiseudulla.