Dekaani Jouni Hirvonen kertoi Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan ympäristöhankkeista viime viikolla pidetyssä APTEEKKARI 2021 -tapahtumassa. Kuva: Vilhelm Sjöström
Uutinen

Ympäristönäkökulma kuuluu farmasian opintoihin

22.11.2021 | 12:12

Teksti : Hanna Hyvärinen

Helsingin yliopistossa ympäristöstä on tullut läpileikkaava teema – osin opiskelijoiden vaatimuksesta.

Sitä mukaa, kun globaali väestö kasvaa, ikääntyy ja kaupungistuu, kasvaa myös lääkkeiden kulutus. Tämä tarkoittaa, että myös ympäristöön kertyvät lääkejäämät lisääntyvät.

Tilanteeseen on havahduttu jo monilla tahoilla ja muiden muassa Farmasian maailmanjärjestö (FIP) ja EU:n apteekkijärjestö (PGEU) ovat laatineet toimenpide-ehdotuksia ympäristöystävällisemmän lääkkeidenkäytön edistämiseksi.

Ympäristö on otettava huomioon niin lääkkeiden valmistamisessa, käytössä kuin hävittämisessäkin. Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan dekaanin Jouni Hirvosen mukaan apteekeilla on etenkin viimeksi mainitussa vaiheessa iso rooli.

– Apteekit ovat tässä ylivoimaisesti tärkein voimavara, Hirvonen totesi APTEEKKARI 2021 -tapahtumassa, jossa hän puhui apteekkien roolista kestävässä kehityksessä.

Hirvosen mukaan yksi osa lääkkeiden ympäristöjalanjäljen pienentämistä on myös se, että lääkkeet ovat saatavilla lähellä kotia tai työpaikkaa, mikä vähentää lääkkeiden käytön aiheuttamaa liikennerasitusta.

– Tämä sopii hyvin suomalaiseen apteekkimaailmaan.

Vihreän sukupolven tutkimusta

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnassa kestävää kehitystä alettiin Hirvosen mukaan pohtia vakavasti noin 10 vuotta sitten. Tiedekunnassa perustettiin Generation Green Team, joka osallistui myös Helsinki Challenge -tiedekilpailuun. Tiimiä veti palkittu akatemiatutkija Tiina Sikanen.

– Emme voittaneet kisaa, mutta Generation Green -hanke on yhä voimassa, Hirvonen sanoo.

Tutkimuksellisesti tiedekunnassa on keskitytty ennen muuta kolmeen lääkkeiden elinkaaren osa-alueeseen: lääkkeiden keksimiseen ja designiin, lääkevalmistukseen ja -formulointiin sekä varsinaisten lääkehoitojen ympäristövaikutuksiin.

Elinkaaren ensimmäisessä, keksimisen ja designin, vaiheessa olennaista on suunnitella lääkeaineita, jotka toimivat optimaalisesti ja muodostavat aiempaa turvallisempia aineenvaihduntatuotteita.

Valmistuksessa on syytä kiinnittää huomiota muun muassa tuotantotapoihin.

Lääkkeiden käytössä olennaista on pyrkiä edistämään lääkkeiden rationaalista, viisasta ja kestävää käyttöä.

Opiskelijat vaativat ympäristönäkökulmaa

Hirvosen mukaan kestävästä kehityksestä on viime vuosina tullut läpileikkaava teema Helsingin yliopiston tiedekuntien toiminnassa. Farmasian alalla tulossa on muun muassa oppikirjamateriaalia kestävästä farmasiasta ja lisäksi meneillään on varainhankintakampanja farmasian kestävän kehityksen professuurin perustamiseksi.

Hirvonen korostaa opiskelijoiden osuutta kehityksessä.

– Opiskelijat vaativat opetukselta ympäristönäkökulmaa.  Se on oltava, jos haluamme saada meille parhaat opiskelijat.