Uutinen

Yhä useampi apteekki palkannut vartijan

13.03.2009 | 10:07

Apteekkimurrot ja -ryöstöt vähenivät viime vuonna, mutta yhä useampi apteekki on palkannut vartijan varmistamaan henkilökunnan ja asiakkaiden turvallisuutta.

Viime vuonna 90 apteekkia joutui murron tai murtoyrityksen kohteeksi, 12 apteekkia ryöstettiin tai yritettiin ryöstää, ilmenee Apteekkariliiton juuri valmistuneista tilastoista. Murtojen määrä väheni edellisvuoteen verrattuna hieman, ryöstöjen ja ryöstöyritysten määrä lähes puolittui.

Sen sijaan fyysisen väkivallan kohteeksi apteekkihenkilökunta joutui edellisvuotta useammin. Vuonna 2007 väkivaltatilanteita oli 12 apteekissa, viime vuonna 19 apteekissa.

Yhä useampi apteekki onkin palkannut vartijan varmistamaan henkilökunnan ja asiakkaiden turvallisuutta. Vartijaa käytti viime vuonna jo 131 apteekkia. Apteekit ovat lisänneet myös kameravalvontaa. (EK)