Uutinen

WHO: Pandemian uhka nyt huomattava

30.04.2009 | 00:20

Maailman terveysjärjestö WHO nosti myöhään keskiviikkoiltana hälytysvalmiuttaan sikainfluenssan takia toiseksi korkeimmalle tasolle eli 5:een.

Hälytysvalmiuden asteikko on kuusiportainen, ja siinä ylin taso 6 tarkoittaa maailmanlaajuista epidemiaa eli pandemiaa. Maanantai-iltana WHO nosti hälytystason kolmesta neljään.

Taso 5 tarkoittaa, että uusi influenssa A-viruksen alatyyppi H1N1 on aiheuttanut maantieteellisesti rajoittuneita suuria tautiryppäitä. Tämä merkitsee viruksen lisääntyvää sopeutumista ihmiseen, mutta viruksen tartuntakyky ihmisestä toiseen ei vielä näytä täysitehoiselta. Pandemian uhka on kuitenkin huomattava.

WHO:n johtaja Margaret Chan kehotti kaikkia maita pitämään valmiustilansa korkealla ja panemaan täytäntöön pandemian varalta laaditut varosuunnitelmansa. Hänen mukaansa myös lääkeyhtiöiden tulisi lisätä influenssalääkkeiden tuotantoa.

Chan kuitenkin arvioi, että maailma ei ole koskaan ollut paremmin valmistautunut pandemian varalle kuin nyt. (STT-Reuters-EK)