Uutinen

Wahlroos varoittaa lääkehallinnon alueellistamisesta

13.10.2008 | 14:31

Lääkevalvonnan siirtäminen pois nykyisestä sijoituspaikastaan tarkoittaisi lääkevalvonnan osaamisen hävittämistä Suomesta ja sen kivulloista uudelleenrakentamista tyhjästä alkaen, Lääkelaitoksen ylijohtaja, professori Hannes Wahlroos kirjoittaa Mediuutisissa (10.10.).

Wahlroosin mielestä on virhe kuvitella, että osaamista voitaisiin alueellistaa kuin tavaraa siirtämällä.

- Lääkevalvonnan osaajaksi ei valmistuta yliopistoissa. Yliopistomaailmasta, tutkimuskeskuksesta tai sairaalasta rekrytoidusta akateemisesta asiantuntijasta kasvaa eurooppalaisille foorumeille kykenevä lääkevalvonnan asiantuntija vasta vuosien kuluessa kokeneempien ohjauksessa. Tämän opin voi saada vain työssä oppimalla, ja siksi henkilöstön vähäinen vaihtuvuus on laadukkaan toiminnan elinehto, ylijohtaja Wahlroos kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan.

Lääkelaitoksen nykyisestä henkilöstöstä yli 90 prosenttia ei ole henkilöstökyselyn mukaan valmis muuttamaan Kuopioon tai Ouluun. Wahlroosin mukaan kestäisi hyvinkin kymmenen vuotta ennen kuin uusi osaajien joukko ja organisaatio saavuttaisi tyydyttävän osaamisen tason.

- Tuona aikana ehtii tapahtua monta lääketurvallisuutta vaarantavaa kriisiä, jotka pitäisi osata hoitaa, Wahlroos maalailee. (EK)