Uutinen

Viitehinta teettää lisätyötä

22.09.2009 | 15:25

Huhtikuun alussa voimaan tullut viitehintauudistus on lisännyt lääkäreiden työmäärää jonkin verran, mutta apteekeissa työmäärä on kasvanut selvästi, ilmenee tuoreista kyselyistä.

Vain reilu 3 prosenttia Apteekkarilehden kyselyyn vastanneista apteekkareista arvioi, että työmäärä ei ole lisääntynyt. Lähes kolmannes (30 %) apteekkareista kertoi kyselyssä, että työmäärä lisääntyi enemmän kuin he osasivat etukäteen arvioida. Vain joka kymmenes apteekkari arvioi työmäärän lisääntyneen ennakkoon arvioitua vähemmän.

Lääkäreiden työmäärää viitehintauudistus näyttää lisänneen vähemmän. Rinnakkaislääketeollisuus ry:n Research Insight:lta tilaaman selvityksen mukaan yli puolet (54 %) lääkäreistä oli sitä mieltä, että järjestelmän käyttöönotto on lisännyt työmäärää vain vähän tai ei lainkaan. Reilu kolmannes (35 %) yleislääkäreistä koki, että viitehintajärjestelmä on lisännyt työmäärää jonkin verran. Vain pieni osa (5 %) lääkäreistä arvioi työmäärän lisääntyneen paljon.

Rinnakkaislääketeollisuus ry:n tilaamaan lääkäritutkimukseen vastasi elokuun lopulla 300 yleislääkäriä eri puolilta Suomea. Apteekkarilehti teki kyselynsä samoihin aikoihin ja siihen vastasi yli puolet (323) maamme apteekkareista. (EK) 

Apteekkarilehden kyselystä lisää 2.10. ilmestyvässä Apteekkarilehdessä.