Uutinen

Viitehinta käynnistyi sujuvasti

01.04.2009 | 14:27

Erottajan apteekissa Helsingin Stockmannilla alkoivat keskiviikkona hullut päivät sekä apteekissa että sen ulkopuolella. Viitehintajärjestelmä on vielä uusi asia sekä henkilökunnalle että asiakkaille.

- Asiakkaat ovat suhtautuneet myönteisesti, kun heille on kerrottu viitehinnasta. Asia on kuitenkin aika vaikea ja siitä tiedottaminen on jätetty viime tippaan, pohtii proviisori Minna Uusitalo.

Myös proviisori Anu Västi olisi toivonut henkilökunnalle enemmän tietoa ja perehdytystä. Asiakkaat ovat hänen mukaansa lukeneet asiasta lehdistä.

- Jotkut asiakkaat ovat kyselleet, voiko lääkäri kieltää vaihdon, jotta iäkkään omaisen hoitomyöntyvyys säilyisi.
Västi epäilee, kaikki lääkeyritykset eivät pysty toimittamaan hintaputkeen kuuluvaa lääkettä koko viitehintakauden eli kolmen kuukauden ajan.

- Monien lääkkeiden hinnat on vedetty todella alas. Hintaputkissa on sellaisia firmoja, jotka eivät varmasti pysty toimittamaan lääkettä kaikille Suomen potilaille. Lääkkeiden saatavuuteen saattaa tulla katkoksia, Västi pelkää.

Monica Sundelin poikkesi Erottajan apteekkiin keskiviikkona iltapäivällä. Hän kertoi lukeneensa viitehintajärjestelmästä lehdistä.

- Minusta on hyvä, että lääkkeitä vaihdetaan halvempiin. Varsinkin eläkeläisille se on tärkeää, hän totesi.

Iloisia yllätyksiä

Apteekkari Pekka Peura Jämsän apteekista kertoo, että siirtyminen viitehintaan on sujunut yllättävän hyvin.

- Monelle on tullut yllätyksenä, että Kela maksaa korvausta myös sellaisesta lääkkeestä, joka on viitehintaa kalliimpi. He joutuvat itse maksamaan vain erotuksen, joka on ehkä muutamia euroja tai senttejä.

Aivan kaikkia hintaputkivalmisteita ei Jämsän apteekissa ollut keskiviikkona varastossa. Asiakkaat olivat kuitenkin Peuran mukaan ymmärtäväisiä. (VE)