Uutinen

Vatsansuojalääke usein iäkkäällä jatkuvasti käytössä - tieto haitoista lisääntyy

04.10.2016 | 08:47

Teksti : VIRPI EKHOLM

Osa PPI:n pitkäaikaisen käytön haitoista on tunnettu aiemmin. Uutta huolta aiheuttavat havainnot dementiariskin kasvamisesta.

Entistä useammalla iäkkäällä on käytössään protonipumpun estäjä eli PPI-lääke, joka ehkäisee maha- ja pohjukaissuolihaavoja.

PPI-lääkkeiden pitkäaikaiseen käyttöön voi kuitenkin liittyä monia haittoja, varoittaa osastonylilääkäri Perttu Arkkila HYKS:n Vatsakeskuksesta.

– Kun iäkäs joutuu sairaalahoitoon, lähes jokaiselle aloitetaan PPI-lääke varmuuden vuoksi. Usein lääke jää pysyvästi käyttöön, vaikka indikaatiota lääkkeen käytölle ei enää ole, Arkkila kuvailee.

Jo aiemmin on tiedetty, että PPI-lääkkeiden aiheuttama mahalaukun hapottomuus voi johtaa bakteerien ylikasvuun ja heikentää ravintoaineiden imeytymistä.

PPI:n pitkäaikainen käyttö voikin lisätä luunmurtumien riskiä ja altistaa antibiootti- ja turistiripulille sekä ylähengitysteiden infektioille.

Tuoreet tutkimukset osoittavat, että PPI-lääkkeiden pitkäaikainen käyttö lisää myös dementian ja munuaisten vajaatoiminnan riskiä.

Arkkila pitää erityisesti dementiariskiä huolestuttavana.

Hän neuvoo kuitenkin lopettamaan lääkityksen maltillisesti.

– Kun pitkäaikaisen PPI-lääkityksen lopettaa, mahalaukun haponeritys lisääntyy tilapäisesti, ja potilas palaa herkästi lääkkeen käyttöön. Lääkitys kannattaakin lopettaa vähitellen, muutaman viikon kuluessa.

Protonipumpun estäjät ovat hyviä ja turvallisia lääkkeitä, kun niitä käytetään kuuriluontoisesti esimerkiksi refluksi- eli närästysvaivoihin.

Itsehoidossa niihin ei liity merkittäviä riskejä.

PPI-lääkkeet ovat tarpeellisia myös potilailla, joilla todetaan maha- tai pohjukaissuolen haava tai joilla on suuri riski sen uusiutumiseen.

Lisäksi niitä käytetään esimerkiksi helikobakteerin häätöhoidon yhteydessä.