Uutinen

Vaikuttavalla paikalla

28.02.2012 | 22:01

Lääkäriliiton uusi puheenjohtaja Raija Niemelä vaihtoi aikoinaan historiankirjat lääketieteeseen ja ajautui vahingossa järjestötyöhön.

Varsinkin teini-ikäisenä Niemelä oli intohimoinen lukija. Vähältä piti, ettei nuori nainen ryhtynyt opiskelemaan historiaa. Historiassa Niemelää kiinnosti yhteiskunnallinen, sosiaalinen ja yksilöllinen puoli. Pintojen rapsuttelu ei innostanut. Hän luki historiankirjasta, että arkeologit puhdistavat kohteita kaivauksilla hammasharjoja käyttäen.

– Ajattelin, että minun pinnani ei välttämättä siihen riitä, hän nauraa.

Niemelä tuli myös siihen tulokseen, että historian voi pitää harrastuksena, mutta lääketiedettä ei voi harrastaa. Lääketiede ja biologia veivät voiton.

Niemelä on työskennellyt lähes koko uransa Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Erikoistumisvaiheessa Niemelästä tuli klinikkansa luottamusmies. Sen jälkeen järjestövastuuta on riittänyt. OYS:n pääluottamusmiehenä Niemelä toimi kahdeksan vuotta. Lääkäriliiton valtuuskunnassa hän on istunut vuodesta 2006 ja hallituksessa vuodesta 2007 asti.

– Voisi melkein sanoa, että olen ajautunut tehtäviin. Minua on pyydetty, ja olen suostunut.

Haasteet ovat Niemelän mieleen. Kun uusiin asioihin pääsee sisään, ne innostavat ja vievät mennessään.

Apteekkari (12/2011) kertoi kuinka lääkärien kielitaidottomuus heikentää lääkitysturvallisuutta. Niemelän mielestä on hyvä, että asiaan on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Hän muistuttaa, että Suomessa on myös potilaita, joita ei voi hoitaa suomeksi.

– Suomalaisia potilaita hoidettaessa suomen kieli on erittäin tärkeä, toisissa tehtävissä välttämättä ei. Lääkärillä tulisi olla sellainen kielitaito, että potilas ymmärtää häntä, ja hän pystyy asioimaan ja konsultoimaan kollegoiden ja muiden ammattilaisten kanssa. Esimerkiksi reseptin pitää olla luettavissa niin, ettei synny väärintulkinnan riskiä. (VM-TK)

Raija Niemelän haastattelu kokonaisuudessaan tällä viikolla ilmestyvässä Apteekkarilehdessä.