Uutinen

Uutta asennetta allergiaan

18.05.2011 | 11:38

Vähintään puolet allergisista välttää joitakin ruoka-aineita ja joka neljäs joutuu ottamaan allergian huomioon ympärivuotisesti.

Yleisimmin allergiat vaikuttivat ihmisten ulkoiluun, liikkumiseen, syömiseen ja ruuanhankintaan sekä lemmikkien pitoon.

Vastajulkaistulla Kansallisen allergiaohjelman väestökyselyllä selvitettiin suomalaisten allergia-asenteita ja -tietämystä. Tutkimukseen vastasi yli tuhat allergista tai heidän perheenjäsentään.

Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona pidettiin vastauksista ilmennyttä harhaluuloa, että allergisoivien ruoka-aineiden välttäminen suojaisi allergialta.

Tämä tarkoittaa Allergia- ja Astmaliiton asiantuntijan dosentti Kimmo Saarisen mukaan sitä, että ruoka-ainerajoitusten purkamiseen on syytä ryhtyä.

Samaa mieltä on myös Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne, jonka mielestä allergiaa aiheuttavia aineita ei tulisi turhaan vältellä. Merkittäviä oireita aiheuttavat allergiat ovat eri asia ja ne hoidetaan terveydenhuollossa.

-Allergiaan pitäisi asennoitua uudella tavalla, hän toteaa.

Siedätyshoitoa allergioiden hoidossa hyödynnetään tutkimuksen mukaan melko vähän, sillä vain joka kahdeksas kertoi hakeneensa apua allergiaansa siedätyksestä.

Siedätyshoitoa saavien määrää halutaan kuitenkin lisätä selvästi, sillä suomalaisten sietokyvyn kasvattaminen on yksi Kansallisen allergiaohjelman keskeisistä tavoitteista.

Kyselyyn vastanneet epäilivät myös virheellisesti, että allergioiden voimakkaan yleistymisen suurimmat syyt ovat ympäristön saastuminen ja kemikalisoituminen. Tutkimusten mukaan allergiaepidemia johtuu kuitenkin ihmisten luonnosta erkaantumisesta ja sen myötä luontaisen vastustuskyvyn heikkenemistä.

Sen sijaan monet tiesivät, että monipuolinen ravinto, bakteerit ja mikrobit, luonnossa oleskelu ja kotieläimet suojaavat allergioilta.

Lisäksi joka toinen ei rajoittaisi lapsen elämää mitenkään, vaikka molemmat vanhemmat olisivat allergisia.

Kansallisen allergiaohjelman 2008–2018 tavoitteina on vähentää allergioita, lisätä suomalaisten sietokykyä, saada vakavat allergia- ja astmaoireet hoidettua ajoissa sekä yhtenäistää allergian hoitokäytäntöjä. (MS)