Uutinen

Uutta alkoholiriippuvuuden hoitoon

27.06.2011 | 11:00

Antabuksen rinnalle alkoholiriippuvuuden hoitoon on tulossa uusi lääke. Nalmefeenin uskotaan helpottavan hoidossa pysymistä.

Suomalaisen Biotie Therapies Oy:n kehittämälle ja lääkevalmistaja H. Lundbeckin markkinoimalle lääkkeelle haetaan myyntilupaa Euroopassa tämän vuoden loppuun mennessä.

Nalmefeeni on alkoholiriippuvuuden hoitoon kehitelty lääke, joka vähentää alkoholin aiheuttamaan mielihyvää. Lääke otetaan 1–2 tuntia ennen kuin on aikonut nauttia alkoholia.

Päihdelääketieteen professori Kaija Seppä arvelee, että nalmefeenin pieni haittakirjo ja joustava annostelu tulevat helpottamaan potilaiden hoidossa pysymistä verrattuna Antabukseen, jonka käytön aikana alkoholia ei voi ottaa yhtään.

Sepän mielestä Antabuksella on kuitenkin oma paikkansa alkoholiriippuvuuden hoidossa ja hän toivoo, että apteekit auttaisivat rikkomaan lääkkeeseen liittyviä kielteisiä mielikuvia.

Seppä rohkaisee myös apteekkeja puuttumaan alkoholiriippuvuuteen.

– Apteekissa voidaan puuttua alkoholin käyttöön esimerkiksi motivoimalla asiakasta tutustumaan valtakunnallisen mini-interventiohankkeen ja alkoholiohjelman tuottaman Vähennä vähäsen -oppaaseen. (MS)

Lue aiheesta lisää 1.7. ilmestyvästä Apteekkarilehdestä.