Uutinen

Uniongelmien hoito vaatii kärsivällisyyttä

23.09.2019 | 12:38

Teksti : NIINA JAAKKOLA

Monisairaan rouvan uniongelmien ratkaisemiseen ja unilääkityksen lopettamiseen varattiin aikaa noin vuosi, eikä sekään riittänyt.

Lääkehoidon arvionti tehtiin 72-vuotiaalle rouvalle lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen. Muina vaivoina hänellä oli työperäinen astma, uniapnea, korkea kolesteroli sekä masennus. Hänellä oli todettu myös rintasyöpä ja kilpirauhasen liikatoiminta. Ahdistuneisuus ja masennus olivat vaivanneet rouvaa pitkään. Unettomuudesta hän oli kärsinyt jo vuoden.

Ongelma


Lonkkaleikkauksen jälkeen rouva oli joutunut palamaan takaisin sairaalaan kipujen ja unettomuuden takia. Kipulääkitystä oli ehditty jo tarkistelemaan, joten arvioinnissa keskityttiin tällä kertaa uniongelmien ratkaisemiseen.

Haastattelussa kävi ilmi, että unilääke tematsepaami oli ollut pitkään käytössä ja lääkityksen vähentämistä oli yritetty useasti. Tämä oli kuitenkin tehty liian nopeasti, ja rouvan olo oli tullut niin sietämättömäksi, että hän oli palannut entisiin annoksiin.

Mirtatsapiinin annosta oli nostettu tarkoituksena saada apua uniongelmiin, mutta suuremmat annokset päinvastoin lisäävät vireystilaa ja heikentävät unta.

Astmalääke teofylliinia rouva oli käytännyt vuosia, ja sen pitoisuuksia verestä olisi pitänyt seurata säännöllisesti. Se kuuluu iäkkäille haitallisiin lääkkeisiin. Yleisiä haittavaikutuksia ovat muun muassa unettomuus, huimaus ja vatsaoireet. Teofylliini oli arviota tehtäessä lyhyellä tauolla, mutta rouva ei ollut huomannut astmaoireiden pahenemista.

Ratkaisu

Tematsepaamin annosta vähennettiin hitaasti 1/4 – 1/2 tablettia kerrallaan, jotta elimistö ehtii tottua muutokseen. Rouva sai ohjausta siitä, miksi aikaisemmat unilääkkeen annoksen vähennykset olivat tuottaneet ongelmia.

Hänelle kerrottiin, että mahdollisten vieroitusoireiden ilmetessä annosvähennysten aikataulua tulisi pidentää, mutta pysyä samassa annoksessa. Yhteiseksi tavoitteeksi asetettiin, että unilääkkeestä voitaiisin luopua vuoden kuluessa.

Rouva tuntui motivoituneelta ja halusi itsekin vähentää lääkkeen käyttöä. Psykiatri suositteli myöhemmin mirtatsapiinin annoslaskua arvioidessaan masennuksen ja unettomuuden hoitoa.

Teofylliini pitoisuutta suositeltiin mitattavaksi. Lääkäri päätyi kuitenkin lopettamaan lääkityksen, koska se ei sovi iäkkäille. Tieto teofylliinin poistamisesta ei ollut kuitenkaan kantautunut rouvalle asti. Hän luuli, että lääke oli tauolla vain sairaalassa olon ajan ja jatkoi valmisteen käyttöä entiseen tapaan sairaalasta kotiuduttuaan.

Munuaisten toimintaa kuvaava GFR-arvo oli 76, mikä tarkoittaa lievää munuaisten vajaatoimintaa. Tämä ei kuitenkaan antanut aihetta annosmuutoksiin.

Seuranta


Kuukauden päästä rouvan vointia seurattiin. Psykiatri oli tiputtanut tässä välissä mirtatsapiinin annosta, jolloin sen ottaminen illalla olisi taas perusteltua. Tästä muutoksesta rouva oli kuitenkin ahdistunut ja palannut käyttämään entistä annosta. Häntä rohkaistiin vähentämään lääkärin määräämään annokseen, vaikka asteittain annosta pienentämällä.

Rouva ei vielä ollut aloittanut tematsepaamin annosten pienentämistä näiden ongelmien vuoksi. Häntä kehoitettiin edelleen unilääkkeen käytön vähentämiseen, kun mirtatsapiini on saatu lääkärin määräämälle annokselle.


Arvion teki osastofarmasiaan erikoistunut Niina Jaakkola Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymästä.
Suomessa vietetään farmasiaviikkoa 23.9.–29.9. ja kansainvälistä farmasiapäivää 25.9.

SÄÄNNÖLLISESTI ENNEN MUUTOS
Tenox 20 mg, tematsepaami 2 x 1 Vähennys asteittain
Mirtazapin Orion 45 mg, mirtatsapiini 1 x 1 Annoksen pienennys
Plavix 75 mg, klopidogreeli tauko Jatkettiin
Retafyllin 300 mg, teofylliini 1 x 2 Lopetettiin
Klexane 100 mg/ml, enoksapariini 40 mg x 1 Lopetettiin
Levolac 670 mg/ml, laktuloosi 25 ml x 1 Lopetettu kotiutuessa
Oxycontin 5 mg, oksikodoni 1 x 2 x 1 Lopetus asteittain
Norspan 10 µg/h, buprenorfiini 1 x vk Nosto 15 µg:aan/h
Pantoprazol Krka 40 mg , pantopratsoli 1 x 1 Ei muutosta
Devisol Neutral 20 µg, D3-vitamiini 1 x 1 "

Calcichew D3 Forte 500 mg /10 µg, kalsiumkarb./D3-vit. 

1 x 2 "
Simvastatin Orion 20 mg, simvastatiini 1 x 1 "
Panadol Forte 1 g, parasetamoli 1 x 3 "
Lyrica 75 mg, pregabaliini 1 x 2 "
Escitalopram Ratiopharm 20 mg , essitalopraami 1 x 1 "
Symbicort Turbuhaler, budesonidi, formoteroli 2 x 2 "
Montelukast Accord 10 mg, montelukasti 1 x 1 "
Cetirizin-Ratiopharm 10 mg, setiritsiini 1 x 1 "
 
TARVITTAESSA
Laxoberon 2,5 mg, natriumpikosulfaatti 3 x 1 Muutos: 1–3 x 1
Microlax, natriumlauryylisulfoasetaatti, natriumsitraattihydraatti, sorbitoli 1 x 1–2 Lopetus kotiutuessa
Opamox 15 mg, oksatsepaami 1 x 1 Ei muutosta
Ventoline Diskus 200 µg/annos, salbutamoli 1–2 x 1–4 "