Intian paheneva koronatilanne vaikuttaa todennäköisesti eniten köyhimpien maiden lääkkeidensaantiin. Kuva: iStock
Uutinen

Uhkaako Intian koronatsunami lääkkeiden saatavuutta?

30.04.2021 | 08:25

Teksti : Hanna Hyvärinen

Intia on merkittävä rinnakkaislääkkeiden valmistaja. Toistaiseksi häiriöiltä on kuitenkin vältytty. Yksi globaali uhka lääkevalmistukselle on joidenkin maiden "oma maa ensin" -ajattelu.

Intian koronatilanne on viime päivinä luisunut kovaa vauhtia kohti katastrofia. Päiväkohtaisia uusia tartuntoja kirjataan satojatuhansia ja kuolemia tuhansia. Joidenkin ennusteiden mukaan toukokuun puolivälissä tartuntoja saattaa tulla jo 440 000 päivässä.

Useat maat, Suomi mukaan lukien, ovat luvanneet Intialle apua kriisin hoitoon.

Intian ”koronatsunami” vaikuttaa muuhun maailmaan paitsi mahdollisten virusmuunnosten leviämisenä, myös lääketoimitusten kautta. Intia on muun muassa iso koronarokotteiden valmistaja, ja sen piti toimittaa merkittäviä määriä rokotteita etenkin köyhimpiin maihin.

Muutaman kuukauden ajan näin tapahtuikin, mutta nyt rokotetoimitukset Intiasta ovat ehtyneet. Pulaa on ollut muun muassa rokotteiden raaka-aineista.

Varastot täydempiä kuin vuosi sitten

Intia on myös merkittävä rinnakkaislääkkeiden valmistaja. Suomen Rinnakkaislääketeollisuus ry:n toiminnanjohtaja Heikki Bothas arvioi kuitenkin, että ainakin toistaiseksi lääketoimitukset Intiasta sujuvat suhteellisen normaalisti.

– Ainakaan vielä huhtikuun loppuun mennessä ei ole ollut merkittäviä häiriöitä. Vaikka Intian koronatilanne on huolestuttava, näyttää siltä, ettei se välttämättä vaikuta lääkkeiden saatavuuteen Suomessa tai Euroopassa, Bothas sanoo.

Hänen mukaansa tilannetta tasaa osaltaan sekin, että yritykset ovat viimevuotisen koronakevään jälkeen varautuneet mahdollisiin häiriöihin normaalia suuremmin välivarastoin. Vuosi sitten keväällä Intia oli yksi niistä maista, jotka rajoittivat lääkkeiden vientiä maasta, mikä tuolloin aiheutti epävakautta.

Niinpä etenkin koronan hoidossa käytettäviä hengitystie- ja tehohoitolääkkeitä pidetään varastoissa reilusti.

Toisaalta monien muiden lääkkeiden kysyntä on laskenut, joten painetta ainakaan tuotannon lisäämiselle ei tällä hetkellä ole.

– Viime keväästäkin selvittiin varsin hyvin, joten olen melko luottavainen, ettei merkittäviä häiriöitä välttämättä tule. Toisaalta lääkkeiden saatavuus on herkkä dominoefekteille, joten aivan varmaksi tilannetta ei voi ennustaa, Bothas sanoo.

Vaikutus kohdistuu ennen muuta kolmansiin maihin

Tutkivan lääketeollisuuden puolella valtaosa lääkevalmistuksesta tapahtuu Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joten Intian tilanne ei aiheuttane Suomessa tai Euroopassa ainakaan isoja ongelmia, arvioi Lääketeollisuus ry:n juristi Tiina Aitlahti.

– Intian osuus vaikuttavien aineiden tuotannosta on vain noin kuusi prosenttia, Aitlahti kertoo.

Yksittäisten tuotteiden osalta vaikutuksia ei kuitenkaan voida täysin poissulkea.

Intia on merkittävä lääkkeiden viejä kolmansiin maihin, joten näissä maissa vaikutus voi olla suuri muidenkin lääkkeiden kuin rokotteiden osalta.

– Monet eurooppalaiset yritykset pyrkivät nyt auttamaan Intiaa lääketuotannon lisäämisessä ja auttavat myös niitä maita, jotka eivät nyt saa tuotteita Intiasta.  Esimerkiksi koronankin hoidossa käytettävän remdesiviirin kehittänyt yritys edistää nyt valmistuskapasiteetin lisäämistä niin Intiassa kuin muuallakin, Aitlahti kertoo.

Oma maa ensin -ajattelu vaarantaa toimitusketjut

Intian koronatilanteen ohella Aitlahti nostaa riskitekijäksi koronapandemian yleisesti aikaansaaman ”oma maa ensin” -ajattelun. Esimerkiksi rokotteiden ja muiden biologisten valmisteiden valmistuksessa tarvittavat erilaiset tarvikkeet alkavat olla kortilla, sillä Yhdysvaltain lainsäädäntö kieltää niiden viennin tällä hetkellä. Yhdysvallat on tarvikkeiden merkittävä tuottaja, ja kysyntä on huipussaan.

Vastaavat vientirajoitukset voivat tuottaa merkittäviä haittoja tuotantoketjuille.

– Täytyy vain toivoa, että tilanne ratkeaa, ennen kuin varastot ehtyvät, Aitlahti sanoo.