Uutinen

Turakka ehdottaa Lääkealan keskusta Kuopioon

24.11.2008 | 15:01

Lääkealan keskuksen alueellistamista selvittänyt professori emerita Liisa Turakka (keskellä) esittää uuden Lääkealan keskuksen sijaintipaikaksi Kuopiota.

Selvityksen mukaan alueellistamisella voidaan siirtymäkauden jälkeen saada sekä toiminnallisia että taloudellisia hyötyjä.

Tavoitteena on, että uusi keskus aloittaisi toimintansa syksyllä 2009. Turakka esittää, että toimintoja siirrettäisiin vaiheittain siten, että kaikki uuden viraston toiminnot olisivat siirtyneet Kuopioon aikaisintaan vuoden 2011 lopussa. Turakka painottaa riittävän pitkää siirtymäaikaa, jotta uuden keskuksen henkilöstö ehditään perehdyttää tehtäviinsä.

Lääkehuollon hallinnon uudelleen organisointi merkitsee sitä, että Helsingissä sijaitsevat Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus Rohto lakkautetaan. Henkilöstön asema turvataan uusissa järjestelyissä valtioneuvoston henkilöstöpolitiikan normaalien periaatteiden mukaisesti. Jokaiselle nykyisten laitosten työntekijöistä tarjotaan työpaikkaa uudessa keskuksessa. Henkilöstöä ei siirretä toiselle paikkakunnalle ilman suostumusta. Henkilöstön aseman turvaamiseksi voidaan käyttää muun muassa siirtymäaikoja, eläköitymistä ja henkilöstön uudelleen sijoittamista valtion muihin laitoksiin.

Turakka luovutti selvityksensä Lääkealan keskuksen sijoittamisesta sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle (kesk.) tänään (24.11.). Jatkossa sosiaali- ja terveysministeriö kuulee kohdealueita ja valmistelee ehdotuksen alueellistamisen koordinaatioryhmälle. Sosiaalipoliittiseen ministerivaliokuntaan asia on menossa lähiaikoina. (EK)