Uutinen

Tunti lisää liikuntaa talviajan kunniaksi

22.10.2015 | 09:26

Teksti : ERJA ELO

Kellot siirretään ensi viikonloppuna talviaikaan. Apteekkariliitto ja Hengitysliitto kannustavat käyttämään ylimääräisen tunnin liikuntaan.

Arkiliikunnan SM-kisat kannustavat kaikkia suomalaisia lisäämään aktiivisuutta arkeen.

– Suomalaiset istuvat liikaa, ja liikunnan lisäämiselle on suuri tarve. Kampanjalla haluamme tuoda esiin helppoja keinoja arkiliikunnan lisäämiseen ja tarjota mahdollisuuksia liikkumiseen, kertoo Hengitysliiton liikunnan suunnittelija Janne Haarala.

Arkiliikunnan SM-kisat keskittyvät viikonlopulle 24.–25. lokakuuta. Kellot käännetään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä talviaikaan.

– Ylimääräinen tunti kannattaa käyttää liikuntaan, esimerkiksi paikkakunnalla järjestettävässä tapahtumassa, innostaa Haarala.

Miten sujuu ostoskassipujottelu?

Kampanjan yhteydessä järjestetään yli 60 tapahtumaa eri puolella Suomea. Ohjelmassa on esimerkiksi sauvakävelyä, frisbeegolfia ja ostoskassipujottelua.

Tapahtumia järjestävät hengitysyhdistykset ja Apteekkariliiton jäsenapteekit yhteistyökumppaneineen. Tietoa tapahtumista löytyy osoitteesta www.hengitysliitto.fi/arkiliikunnan-sm.

Suomessa yli 130 Liikkujan Apteekkia

Paikalliset hengitysyhdistykset ja apteekit ovat tärkeä lenkki paikkakunnan palveluketjussa, joka auttaa edistämään terveyttä ja hyvinvointia sekä lisäämään terveitä elämäntapoja.

Tällä hetkellä Suomessa on jo yli 130 Liikkujan Apteekkia. Ne tarjoavat liikuntatietoutta ja kannustavat liikuntaan. Liikkujan Apteekki on yksi KKI-ohjelman liikuntaneuvonnan valtakunnallisista toimenpiteistä.

Arkiliikunnan SM-kisat ovat osa Hengitysliiton ja Apteekkariliiton jokavuotista Lisäaikaa liikunnalle -kampanjaa. Kampanja on liikuttanut kymmeniätuhansia ihmisiä eri puolilla Suomea vuodesta 1999 alkaen.