Tullin takavarikoimia väärennettyjä erektiolääkkeitä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kuva: Inkeri Meriluoto
Uutinen

Tulli varoittaa laittomista nettiapteekeista

16.02.2022 | 10:33

Teksti : Erja Elo

Tullin haaviin jää päivittäin erektiolääkkeitä, mielialalääkkeitä ja antibiootteja, jotka on tilattu netistä laittomasti. Nettiostaminen on lisääntynyt huimasti pandemian aikana.

Tulli muistuttaa, että lääkevalmisteiden hankkiminen ja vastaanottaminen postitse Euroopan talousalueen ulkopuolelta on yksiselitteisesti kiellettyä.

Tästä huolimatta Tulli löytää päivittäin laittomasti tilattuja lääkkeitä.

Valtaosa asiakkaista ihmettelee, miksi Tulli ottaa tilatut lääkkeet haltuunsa. Heille tulee yllätyksenä, että nettiapteekki ei ollut nimestään huolimatta suomalainen ja että lääkkeiden tilaaminen oli kiellettyä.

Reseptilääkkeitä ilman reseptiä

Tullin mukaan lääkkeiden haltuunotot ovat lisääntyneet huimasti koronapandemia aikana. Viime vuonna lääkkeitä otettiin haltuun yli 70 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. 

Suomalaiset tilaavat muun muassa erektiolääkkeitä, mielialalääkkeitä, antibiootteja ja hiusten kasvua edistäviä lääkkeitä. Lisäksi loishäätölääkkeiden tilaaminen on uusi ilmiö.

Erityisesti erektiolääkkeitä tilataan paljon. Viime vuonna erektiolääkkeiden osuus oli yli 30 prosenttia kaikista Tullin haltuunottamista lääkkeistä.

Tulli muistuttaa, että lailliset nettiapteekit eivät koskaan myy reseptilääkkeitä ilman reseptiä. Jos nettiapteekki mainostaa myyvänsä erektiolääkkeitä tai muita reseptilääkettä ilman reseptiä, pitäisi hälytyskellojen soida.

Mistä laillisen nettiapteekin tunnistaa? 

Laillisen nettiapteekin tuntomerkkejä ovat esimerkiksi yhteiseurooppalainen tunnus, tarkat yhteystiedot sekä järkevät ja liikoja lupaamattomat toimitusehdot.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea valvoo laillisia suomalaisia verkkoapteekkeja ja ylläpitää niistä julkista luetteloa.

Laillinen nettiapteekki ei myöskään markkinoi yksittäisiä reseptilääkkeitä ja vaatii aina reseptin reseptilääkkeitä ostettaessa. Fimean verkkosivuilta löytyvästä lääkehausta voi tarkistaa, vaatiiko lääke Suomessa reseptin,

Ostaja voi syyllistyä lääkerikokseen

Euroopan talousalueelta lääkkeitä voi vastaanottaa postitse tietyin edellytyksin.

Laillisesta nettiapteekista lääkevalmisteita voi tilata korkeintaan kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän ja niiden täytyy tulla henkilökohtaiseen käyttöön. Tuontihetkellä reseptilääkkeisiin on oltava asianmukaisesti annettu resepti tai lääkärintodistus.

Tulli valvoo lääkkeiden maahantuontisäännösten noudattamista. Jos maahantuonnin edellytykset eivät täyty, joudutaan valmisteet haltuunottamaan.

Asiakas menettää siis tilaamansa lääkkeet ja rahansa. Pahimmillaan hän voi syyllistyä lääkerikokseen.