Uutinen

Tulivuoren tuhkapöly voi aiheuttaa oireita Suomessakin

25.05.2011 | 16:20

Etelä-Suomeen on kulkeutunut heikentymässä olevasta Grimsvötn-tulivuoren purkauksesta alailmakehään tullutta tuhkapölyä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan tulivuorituhkan heikentämä ilmanlaatu voi lisätä hengitys- ja sydänsairaiden oireita ja pienten lasten hengityselinoireita samalla tavoin kuin katupöly. Terveetkin henkilöt voivat kokea silmien, nenän ja kurkun ärsytystä.

Sisällä pysyminen ikkunat suljettuna pienentää henkilökohtaista altistumista hyvin tehokkaasti. Hengitys- ja sydänsairaiden on hyvä huolehtia lääkityksestään ja välttää rasittavaa liikuntaa ulkona huonon ilmanlaadun aikana. Myös siitepölyt, alailmakehän kohonnut otsonipitoisuus ja katupöly voivat lisätä hengityselinoireita aurinkoisina poutapäivinä tähän aikaan vuodesta.

Keskiviikkona (25.5.) ilmanlaatutilanne muistutti hiukkasten pitoisuuden, koon ja todennäköisen kemiallisen koostumuksen suhteen tavanomaista katupölypäivää, jolloin ilmanlaatu vaihtelee tyydyttävän ja huonon välillä.

Pääkaupunkiseudulla mitattiin keskiviikkona aamupäivällä noin viisinkertaisia hiukkaspitoisuuksia ja pitoisuudet olivat selvästi koholla myös Varsinais-Suomessa ja Kaakkois-Suomessa. Sade on paikoin puhdistanut ilmaa. Uutta tuhkapölyä saattaa tulla myöhemmin tänään ja huomenna Etelä- ja Keski-Suomeen. Ilmatieteen laitos, THL ja terveysviranomaiset jatkavat tilanteen seurantaa. (EK)