Kunnat avaavat riskiryhmiin kuuluvien nuorten rokotusaikoja varattaviksi sitä mukaa, kun rokotteita on saatavilla Suomessa. Kuva: Ingimage
Uutinen

THL suosittelee riskiryhmiin kuuluvien 12–15-vuotiaiden nuorten koronarokotusten aloittamista

17.06.2021 | 11:57

Teksti : Hanna Hyvärinen

Muita kuin riskiryhmiin kuuluvia alle 16-vuotiaita ei toistaiseksi rokoteta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että sairautensa tai tilansa vuoksi vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluvien 12–15-vuotiaiden nuorten koronarokotukset aloitettaisiin Suomessa.

THL:n mukaan suosituksen perusteena on, että tiettyjä sairauksia, kuten vaikeaa sydänsairautta tai jatkuvaa lääkitystä vaativaa astmaa, sairastavien nuorten arvioidaan hyötyvän koronarokotuksesta merkittävästi. Esimerkiksi Euroopan tartuntatautiviraston kootussa tutkimusaineistossa on nähtävissä, että perussairaudet lisäävät tapausten pienestä lukumäärästä huolimatta myös 12–15-vuotiaiden koronavirustartunnan saaneiden sairastavuutta ja kuolleisuutta. 

– Suomessa lasten ja nuorten sairaalahoidon tarve on koronan vuoksi ollut toistaiseksi vähäistä, mutta sairaalahoitoa vaativia tautitapauksia on ollut myös meillä, kertoo THL:n ylilääkäri Otto Helve.

Comirnatylla myyntilupa

THL:n mukaan 12–15-vuotiaille voitaisiin antaa BionTech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta, sillä se on ainoa koronarokote, jolla on tällä hetkellä myyntilupa 12 vuotta täyttäneiden rokottamiseen. Euroopan komissio hyväksyi toukokuun lopulla BionTech-Pfizerin koronarokotteen myyntiluvan laajentamisen koskemaan myös 12–15-vuotiaita. 

Päätös tehtiin Euroopan lääkeviraston EMA:n suosituksesta. Myyntilupaa edeltävässä tutkimuksessa Comirnatyn vaikutuksia lapsiin ja nuoriin tutkittiin 2260:lla 12–15-vuotiaalla nuorella Yhdysvalloissa. Tutkimustulosten mukaan rokote esti erittäin tehokkaasti koronavirustautia.

Havaitut haitat, kuten pistoskohdan kipu, kuume ja päänsärky, olivat ohimeneviä ja samanlaisia kuin jo aiemmin rokotetuilla ikäryhmillä. EMA arvioi rokotteen hyödyt mahdollisia riskejä suuremmiksi erityisesti lapsilla ja nuorilla, jotka voivat saada vakavan koronavirustaudin.

Lasten riskiryhmät samat kuin aikuisilla

Lasten riskiryhmät ovat samat kuin 16 vuotta täyttäneiden riskiryhmät, jotka on aiemmin määritelty koronarokotusjärjestystä varten. Poikkeuksena aikuisten riskiryhmiin on ainoastaan ylipaino, jonka arvioimiseksi THL suosittelee käytettävän lasten painoindeksiä eli ISO-BMI:tä.

Riskiryhmät on rokotusjärjestystä koskevassa ohjeessa jaoteltu kahtia sen mukaan, kuinka voimakkaasti taustasairaus altistaa rokotettavan vakavalle koronavirustaudille.

– Arvioimme, että vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluu Suomessa enintään 30 000 iältään 12–15-vuotiasta nuorta. Ryhmä on saapuvien rokotteiden määrään nähden pieni, joten kannustamme kuntia tarjoamaan rokotusta mahdollisuuksien mukaan samanaikaisesti kummallekin ryhmälle. 12–15-vuotiaiden riskiryhmään kuuluvien rokottaminen ei myöskään juuri hidasta aikuisten koronarokotuksia. Kuntien ei siis tarvitse perua tai siirtää aikuisten rokotusaikoja, Helve muistuttaa.

Kuten muidenkin rokotteiden kohdalla, alaikäinen voi itse päättää koronarokotteen ottamisesta, jos terveydenhuollon ammattilainen katsoo, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan. Lapsen itsemääräämisoikeudelle ei ole laissa ikärajaa ja siksi asia arvioidaan tapauskohtaisesti.

Jos nuori ei ole kykenevä päättämään hoidostaan itse, rokotuspäätökseen tarvitaan huoltajien suostumus.

Muita kuin riskiryhmiin kuuluvia alle 16-vuotiaita ei toistaiseksi rokoteta.

Kunnat avaavat riskiryhmiin kuuluvien nuorten rokotusaikoja varattaviksi sitä mukaa, kun rokotteita on saatavilla Suomessa.