Uutinen

Talousvaliokunta arvostelee lääkevaihdon laajentamista

22.10.2008 | 13:36

Hallituksen esitys viitehinta-järjestelmäksi on saanut moitteita myös eduskunnan talousvaliokunnalta. Valiokunta katsoo, ettei esitys ole kaikilta osiltaan yhteiskunnan kokonaisedun mukainen.

Esitys heikentäisi niin sanotulla analogiamenetelmäpatentilla suojattujen lääkkeiden asemaa. Tämä voisi valiokunnan mukaan johtaa siihen, että ulkomaiset toimijat harkitsevat tutkimustoimintansa supistamista Suomessa.

Talousvaliokunta ehdottaa, että lääkevaihdon laajenemiselle asetetaan siirtymäaika, jonka aikana merkittävät Suomessa voimassa olevat analogiamenetelmäpatentit ehtivät umpeutua. Samaa esitti ulkoasiainvaliokunta lausunnossaan viime viikolla.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pyrkii saamaan oman esityksensä valmiiksi marraskuun alkupuolella. Puheenjohtaja Juha Rehula (kesk.) myöntää, että asia herättää voimakkaita mielipiteitä.

- Kiista kulminoituu patenttikysymykseen. Viitehintajärjestelmää sinänsä ei kukaan vastusta, vain potilasjärjestöt suhtautuvat siihen kriittisesti.

Hintaputki kaventuu liikaa

Apteekkariliitto toivoo, että lääkevaihdon hintaputki pysyisi viitehintajärjestelmässä ennallaan.

Hallituksen esitys kaventaisi hintaputken alle 40 euron lääkkeissä 1,50 euroon ja sitä kalliimmissa lääkkeissä kahteen euroon. Tämä aiheuttaisi toimitusvaikeuksia apteekissa.

Liitto esittää myös, että potilas saisi lääkkeestä täyden korvauksen, jos hintaputkeen kuuluvaa valmistetta ei olisi tukkuliikkeessä saatavilla.

Lisäksi liitto edellyttää, että esityksen taloudelliset vaikutukset kompensoidaan apteekeille esimerkiksi lääketaksan kautta. (VE)

Perustuslakivaliokunta 4.11. >