Euroopan unionin komissio myönsi perjantaina ehdollisen myyntiluvan remdesiviirille ens... Lue lisää »

Farmania on auttanut apteekkeja työvoimapulassa, mutta toisaalta ottanut myös lomautett... Lue lisää »

Taustalla ovat sosiaalisessa mediassa liikkuvat huhut Venäjällä tapahtuneesta ydinonnet... Lue lisää »

Entinen apteekkari Bengt Mattila iloitsee siitä, että historiallisesti arvokas apteekki... Lue lisää »

Yksi näkyvimmistä koronapandemian seurauksista on se, että verkkoapteekkien ja kotiinku... Lue lisää »

Apteekkarista kuoriutui maratoonari

     24.10.2019 14:32  INKERI MERILUOTO TUOMO LAHDEN PERHEALBUMI

Yötön yö hehkui Nuts Ylläs Pallas -kisassa, kun Tuomo Lahti juoksi 55 kilometrin vaellusreitin Hettalta Pallakselle. Marraskuun alussa on vuorossa 35 kilometrin polkujuoksu Pohjanmaalla.

Apteekkari Tuomo Lahden ei tarvitse miettiä, mihin hän käyttäisi talviaikaan siirtymisestä syntyvän lisätunnin ensi viikonloppuna. 

Tulevana viikonloppuna Eurooppa siirtyy talviaikaan, ja kelloja siiretään tunti taaksepäin. Apteekit kannustavat taas ihmisiä käyttämään lisätunnin liikuntaan.

Hengitysliitto ja apteekit järjestävät lisäaikaa liikunnalle –tapahtumia tänä vuonna jo 21. kerran. Vähänkyrön apteekin apteekkarille Tuomo Lahdelle on selvää, että hän lähtee lenkkipolulle itsekin.

– Aivan varmasti, Lahti vakuuttaa.

Tuore apteekkari ei ole vielä ehtinyt ottaa käyttöön liikkuja apteekki -konseptia, mutta liikunta tulee asiakkaiden kanssa puheeksi muutenkin. Usein sen sen ottaa esiin asiakas itse, esimerkiksi korkeasta verenpaineesta tai tyypin 2 diabeteksesta kärsivä potilas.

– Kyllä liikunnan merkitys on sisäistetty hyvin. Aloittaminenkin onnistuu yleenäs melko helposti, mutta liikunnan sisäistäminen säännölliseksi osaksi elämää onkin jo vaikeampaa. Siihen moni tarvitsisi tukea.

Lahdella juokseminen on elämäntapa. Esimerkiksi viikon päästä viikonloppuna ohjelmassa on 35 kilometrin polkujuoksu Kurikasta Ilmajoelle.

Lääkärintarkastus herätti

Kolmenkympin kriisistä se lähti. Kohonneista kolesteroliarvoista ja vatsamakkaroista vyön päällä.

Lahti työskenteli tuolloin Seinäjoen 1. apteekissa proviisorina. Monen silmiin hän oli hyvässä kunnossa, ja kympin juoksulenkitkin sujuivat kevyesti.

Mutta lääkärin katse rutiinitarkastuksessa kertoi toista, kuten myös oma olo.

– Vaikka juoksin silloinkin paljon, niin ehkä ne muut elämäntavat eivät sitten olleet niin hyviä, Lahti nauraa nyt.

Hän sitoi lenkkarit jalkaan hiukan useammin, pidensi matkoja, nosti vauhtia. Sitä on nyt jatkunut kymmenen vuotta.

Juokseminen vähentää paineita

Lahti otti maaliskuussa vastaan elämänsä ensimmäisen oman apteekin eli Vaasan Vähänkyrön apteekin ja sen sivuapteekin.

Uuden apteekkarin arki on kiireistä ja stressaavaa. Lahti on kuitenkin oppinut vähentämään paineitaan juoksemalla.

– Arvot ovat tippuneet huimasti kymmenen vuoden takaisesta.

Tuoreella yrittäjällä on töitä yli oman tarpeen, mutta juoksemisesta hän ei luovu. Mielellään neljä kertaa viikossa pitää päästä 10-30 kilometrin lenkille. Harrastus näkyy myös kotona.

– Vaimo sanoo, että mulla on liikaa lenkkareita. Eteiseen ei mahdu enää muita kenkiä, Lahti nauraa taas.

Tuomo Lahti rakastaa kenkiä, jotka tukkivat eteisen ja kirkastavat mielen.

Lenkkareita tarvitaan, sillä Lahti juoksee vuodessa 1000-2000 kilometriä.

– Juoksu on minulle tietynlaista mindfulnessia, se antaa hyvää oloa ja aikaa olla rauhassa ajatusten kanssa.

Lääkäritilanne koheni, etäpalvelu oheni

Vaasan Vähänkyrön apteekki on apteekkikentällä oikeastaan pieni kuuluisuus, sillä sinne perustettiin kolmisen vuotta sitten ensimmäinen apteekin yhteydessä toimiva etälääkäripalvelu.

Vähässäkyrössä oli huono lääkäritilanne, ja silloinen apteekkari Samuli Ojala lähti rohkeasti hakemaan uutta ratkaisua.

Etälääkäripalvelu on edelleen käytössä, mutta nykyään paikkakunnalla pääsee tavallisellekin vastaanotolle.

– Palvelu tunnetaan kyllä täällä hyvin, ja sitä käyttäneet ovat kokeneet sen hyväksi. Tällä hetkellä täällä on kuitenkin loistava lääkäritilanne, eikä palvelun tuottaja myöskään markkinoi palveluaan kovinkaan paljon, joten käyttö on aika vähäistä.

Lahti kiittelee Vähänkyrön apteekin edellisiä apteekkareita lämpimästi.

– Pää- ja sivuapteekkia on kehitetty ja hoidettu varsin hyvin. Oli helppo ottaa apteekit vastaan. Täällä on uskollisia asiakkaita ja mitä mainioin henkilökunta.

Urapolulle siskon jäljissä

Lenkkipolkujen lisäksi Lahti on seurannut urallaan omaa siskoaan. Muutaman kerran myös sattuma on puuttunut peliin.

Lahti päätyi opiskelemaan farmasiaa isosiskonsa Susanna Kohtasen kehotuksesta. Tämä oli jo edennyt opinnoissaan proviisorivaiheeseen.

Sää suosi juoksijaa kotimaisemissa Seinäjoella viime syksynä.

Lahtikin haki proviisorikurssille. Hän sai kuitenkin Kuopion yliopistosta hylkäävän tuloksen ja tyytyi kohtaloonsa jatkaa töitään farmaseuttina.

Myöhemmin selvisi, että pääsykokeiden tarkastuksessa oli käynyt virhe, ja kymmeniä hakijoita oli hylätty väärin perustein. Lahtikin sai pahoittelukirjeen – ja opiskelupaikan.

Valmistumisensa jälkeen Lahti halusi palata kotikuntaan Seinäjoelle. Sieltä aukenikin juuri sopivasti proviisorin äitiyslomasijaisuus – isosisko Susanna kun oli pian saamassa ensimmäisen lapsensa.

Sisarukset ehtivät työskennellä proviisorikollegoina Seinäjoen 1. apteekissa toistakymmentä vuotta. Sitten Susanna sai apteekkiluvan Evijärven apteekkiin.

Pikkuveli seurasi taas isosiskonsa jälkiä – jälleen sattuman kierrättämänä.

Vähänkyrön apteekkilupa myönnettiin alun perin ihan toiselle hakijalle. Tämä ei kuitenkaan ottanut apteekkia vastaan, joten lupa tuli uudelleen Fimean käsittelyyn ja päätyi lopulta Lahdelle.

Nyt sisarukset hoitavat apteekkeja noin sadan kilometrin päässä toisistaan. Kumpikin asuu perheineen Seinäjoella.

– Ollaan aina oltu tosi läheisiä, se on kyllä loistava juttu. Voimme aina soittaa toisillemme ja kysyä mielipidettä. Usein jo se, että puhuu asian auki toiselle auttaa löytämään ratkaisuja. Asiat ikään kuin jäsentyvät paremmin.

***

Vähänkyrön apteekki

  • Virallisesti Vaasan 7. apteekki.
  • Työllistää apteekkarin lisäksi neljä farmaseuttia.
  • Ensimmäinen etälääkärille tilat tarjonnut apteekki.
  • Perustettu 1945,  sivuapteekki Tervajoella 2012.
  • Terveysasema lähes vastapäätä, keskussairaalaan puolen tunnin matka.
  • Lääkäritilanne terveysasemalla nyt hyvä, aiemmin heikko.


Apua, mikä lääkitys! Osastofarmaseutit selvittävät lääkityksiä päivystyksissä
10.01.2020 10:45 ERJA ELO

10.01.2020 10:45 ERJA ELO


Apteekkariliitto kommentoi Kauppalehden juttua
08.01.2020 11:26 ERKKI KOSTIAINEN

08.01.2020 11:26 ERKKI KOSTIAINEN


Hoivakotien lääkitys kuntoon uusin opein
07.01.2020 14:25 ERJA ELO

07.01.2020 14:25 ERJA ELO


KKV:n pääjohtaja leikkaisi lääketaksaa ja säätäisi apteekkiveroa
04.01.2020 18:56 ERKKI KOSTIAINEN

04.01.2020 18:56 ERKKI KOSTIAINEN


Farmaseuttinen yhdistys jakaa apurahoja
03.01.2020 10:02 ERKKI KOSTIAINEN

03.01.2020 10:02 ERKKI KOSTIAINEN


Tule hyvä kakku – Stefan Wentjärvi leipoo Esperille uutta alkua
02.01.2020 09:22 OLLI-PEKKA TIAINEN

02.01.2020 09:22 OLLI-PEKKA TIAINEN


Koivuallergian siedätys onnistuu vihdoin kotona
31.12.2019 11:25 VIRPI EKHOLM

31.12.2019 11:25 VIRPI EKHOLM


Farmasialiitto käynnistää työtaistelutoimet
22.12.2019 20:05 ERKKI KOSTIAINEN

22.12.2019 20:05 ERKKI KOSTIAINEN


Kauppakeskukset imevät apteekkeja – apteekkarit kertovat miksi
19.12.2019 11:50 TARU TAIPALE

19.12.2019 11:50 TARU TAIPALE


Probioottivoide voisi auttaa atoopikkoa
19.12.2019 10:52 VIRPI EKHOLM

19.12.2019 10:52 VIRPI EKHOLM


Ikämiehen vatsavaivat katosivat
17.12.2019 12:35 PILVI MOBERG

17.12.2019 12:35 PILVI MOBERG


Diabetekselta suojaavan geenivirheen mekanismi selvisi
16.12.2019 12:01 VIRPI EKHOLM

16.12.2019 12:01 VIRPI EKHOLM


Lääkealan uudistaminen alkaa
13.12.2019 13:25 OLLI-PEKKA TIAINEN

13.12.2019 13:25 OLLI-PEKKA TIAINEN


Oireetonkin matkailija voi kantaa ripulibakteeria
12.12.2019 16:34 VIRPI EKHOLM

12.12.2019 16:34 VIRPI EKHOLM


Keski-iän lihasmassa kertoo myöhemmistä sydänriskeistä
12.12.2019 08:25 UUTISPALVELU DUODECIM

12.12.2019 08:25 UUTISPALVELU DUODECIM


Uusien apteekkien perustaminen etenee
11.12.2019 14:05 INKERI MERILUOTO

11.12.2019 14:05 INKERI MERILUOTO


Liiallinen D-vitamiini voi heikentää luustoa
11.12.2019 10:55 VIRPI EKHOLM

11.12.2019 10:55 VIRPI EKHOLM


Tieto lääkekaton täyttymisestä ajantaisaistuu
10.12.2019 16:18 OLLI-PEKKA TIAINEN

10.12.2019 16:18 OLLI-PEKKA TIAINEN


Charlotta Sandler kärkisijoilla vuoden terveysvaikuttajien listalla
10.12.2019 10:01 ERJA ELO

10.12.2019 10:01 ERJA ELO


Apteekit valitsevat paikkansa yhä vapaammin
05.12.2019 15:23 OLLI-PEKKA TIAINEN

05.12.2019 15:23 OLLI-PEKKA TIAINEN


Elimistön oma kipulääke haastaa lääkekannabiksen
05.12.2019 08:16 VIRPI EKHOLM

05.12.2019 08:16 VIRPI EKHOLM


Kunniamerkit Anders Karlssonille ja Sinikka Kesseli-Pulkkiselle
04.12.2019 16:07 OLLI-PEKKA TIAINEN

04.12.2019 16:07 OLLI-PEKKA TIAINEN


Tulisiko verenpainelääkkeet nauttia vasta illalla?
04.12.2019 14:55 VIRPI EKHOLM

04.12.2019 14:55 VIRPI EKHOLM


Suomussalmen apteekista Vuoden opetusapteekki
29.11.2019 18:00 ERJA ELO

29.11.2019 18:00 ERJA ELO


Saatavuushäiriöt lisääntyvät, apteekit voisivat auttaa
29.11.2019 11:55 ERKKI KOSTIAINEN

29.11.2019 11:55 ERKKI KOSTIAINEN


Farmasian ala sai kollegiaalisuusohjeet
29.11.2019 10:00 ERJA ELO

29.11.2019 10:00 ERJA ELO


Farmasian Päivillä puhetta Brexitistä ja lääkkeiden saatavuushäiriöistä
29.11.2019 08:25 ERJA ELO

29.11.2019 08:25 ERJA ELO


Proteesileijonat löi Spiritus Fortiksen
28.11.2019 21:52 ERKKI KOSTIAINEN

28.11.2019 21:52 ERKKI KOSTIAINEN


Valeapteekki joutuu maksamaan 100000 euron uhkasakon
28.11.2019 12:46 OLLI-PEKKA TIAINEN

28.11.2019 12:46 OLLI-PEKKA TIAINEN


Apteekkariliiton varapuheenjohtajat jatkokaudelle
22.11.2019 12:25 ERJA ELO

22.11.2019 12:25 ERJA ELO