Uutinen

Syöpäriski pienenee elintavoilla

08.06.2011 | 12:56

Enemmistö suomalaisista uskoo voivansa vaikuttaa syöpäriskiinsä. Elintavoilla voitaisiin välttää vajaa puolet syövistä vuosittain.

Peräti 80 prosenttia suomalaisista ajattelee voivansa vaikuttaa syöpäriskiinsä ainakin jonkin verran, selviää Suomen Syöpäyhdistyksen Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Noin viidennes uskoo syövän osuvan kohdalle sattumalta.

Usko omien terveysvalintojen merkityksestä on sitä suurempi mitä nuoremmasta vastaajasta on kyse. Miehistä noin neljännes uskoo voivansa pienentää syöpävaaraa huomattavasti, naisista noin viidennes.

Suomessa sairastuu vuosittain syöpään 27 000 ihmistä. Neljäkymmentä sadasta, eli 10 800 syöpää olisi mahdollista välttää.

– Tärkeimmät keinot pienentää omaa syöpäriskiä ovat tupakoinnin välttäminen, auringonoton ja ihon palamisen välttäminen, liikunta ja normaalipainoisena pysyminen, sanoo Suomen Syöpäyhdistyksen pääsihteeri, lääketieteen ja kirurgian tohtori Harri Vertio.

Huhti–toukokuussa tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin 2 035:ä 15–79-vuotiasta suomalaista. Heistä 56 prosenttia ei pelkää lainkaan sairastuvansa syödään, 40 prosenttia pelkää hieman. Kolme prosenttia vastaajista pelkää syöpään sairastumista erittäin paljon.

Syöpäyhdistys teetti vastaavan tutkimuksen myös viisi vuotta sitten. Syöpään sairastumista pelätään nykyisin yhtä paljon kuin aiemmassakin selvityksessä. (LF)