Suomi ei ole lähdössä Ison-Britannian ja kumppaneiden tielle, vaan rokotteita annetaan täällä vasta myyntilupien tultua ja suositellulla rokotusvälillä. Kuva: Shutterstock
Uutinen

Suomi saa kesään mennessä 5–7 miljoonaa rokoteannosta – rokotuksissa ei oiota

05.01.2021 | 14:29

Teksti : Hanna Hyvärinen

Suomi ei aio seurata Ison-Britannian mallia eikä ota rokotteita käyttöön ennen myyntilupia tai venytä rokoteannosten väliä.

Suomeen saadaan kesään mennessä arviolta 5–7 miljoonaa rokoteannosta, kertoi THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa tiistaina. Kaikkiaan rokotettavia eli yli 16-vuotiaita on Suomessa 4,5 miljoonaa, ja rokotteita annetaan jokaiselle kaksi annosta, joten koko väestöä ei välttämättä saada rokotettua vielä kesään mennessä.

Toistaiseksi myyntiluvan on saanut vain Pfizerin ja BioNTechin Comirnaty-rokote, jota on tähän mennessä saatu Suomeen joitakin kymmeniä tuhansia annoksia. Tammikuun aikana jokaisella viikolla odotetaan noin 50 000 rokoteannosta.

Seuraavaksi myyntiluvan saanee Modernan rokote, mutta sitä on Suomeen luvassa vain pieniä määriä. Euroopan lääkevirasto EMA kokoustaa asian tiimoilta huomenna keskiviikkona.

AstraZenecan rokote puolestaan odottanee vielä tovin myyntilupaa, sillä dataa rokotteen tehosta ja turvallisuudesta ei ilmeisesti ole vielä riittävästi.

 

Suomi ei hoppuile

Rokotusten tahti Suomessa on herättänyt runsaasti kritiikkiä, ja kriitikot ovat kysyneet, miksi Suomi ei seuraa joidenkin maiden, kuten Ison-Britannian, esimerkkiä ja ota uusia rokotteita käyttöön ennen varsinaista myyntilupaa hätätilamenettelyllä. Isossa-Britanniassa ja joissakin muissa maissa myös rokoteannosten välistä aikaa aiotaan venyttää kolmesta viikosta useisiin viikkoihin, jotta ensimmäiset rokoteannokset voidaan pistää mahdollisimman monelle ihmiselle. Ei ole tiedossa, miten tämä vaikuttaa rokotteiden tehoon.

STM:n osastopäällikön Tuija Kumpulaisen mukaan Suomi ei ole lähdössä Ison-Britannian ja kumppaneiden tielle, vaan rokotteita annetaan täällä vasta myyntilupien tultua ja suositellulla rokotusvälillä. Kumpulainen huomautti STM:n tiistaisessa tiedotustilaisuudessa, että epidemiatilanne Suomessa ja Ison-Britannian kaltaisissa maissa on hyvin erilainen.

– Kyse on maista, joissa tautitilanne on vaikea ja joiden terveydenhuollon kantokyky on kaatumassa. Siksi siellä ollaan valmiimpia ottamaan rokotteisiin liittyviä riskejä ja ottamaan rokotteita käyttöön vähemmällä näytöllä ja poikkeusaikataululla. Suomessa sairaanhoidon tilanne on verrattain rauhallinen, joten Suomessa rokotetaan turvallisilla rokotteilla.

Suomessa on rokoterekisterin mukaan annettu tähän mennessä reilut 5000 rokotetta, mutta määrä ei THL:n Mia Kontion mukaan vastaa todellista rokotettujen määrää, sillä raportoinnissa on viiveitä. Rokotuksia on jo aloitettu hoivakodeissa ja kuluvalla viikolla käyttöön on tulossa lisää rokotuspaikkoja.