Uutinen

Suomi-ruoka hyväksi terveydelle

23.05.2011 | 09:19

Tuore väitöstutkimus osoittaa, että ruisleivän, rasvaisen kalan ja mustikoiden nauttiminen tuo hyvin merkittäviä ja terveyden kannalta edullisia muutoksia veren rasvoihin.

Ruokavaliolla voidaan vaikuttaa esimerkiksi tulehdukseen ja tyypin 2 diabetekseen liittyvien rasvojen pitoisuuksiin, selviää pian tarkistettavasta väitöstyöstä.

Terveystieteiden maisteri Maria Lankisen ravitsemustieteen väitöstutkimuksessa sovellettiin moderneja metabolomiikan tutkimusmenetelmiä, joilla voidaan tarkastella yhtäaikaisesti yli 350 erilaisen rasvamolekyylin pitoisuuksia veressä.

Aiempien tutkimusten mukaan täysjyvävilja, rasvainen kala ja runsaasti polyfenoleja sisältävät kasvikset ja hedelmät, mukaan lukien marjat, voivat auttaa tyypin 2 diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Tätä ei ole kuitenkaan osoitettu yksiselitteisesti kokeellisissa tutkimuksissa.

Lankisen tutkimuksissa henkilöt, joilla oli suurentunut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin, söivät ruisleipää, rasvaista kalaa sekä mustikoita 8–12 viikon ajan. Verrokkihenkilöt puolestaan välttivät näitä ruokia korvaten esimerkiksi ruisleivän valkoisella vehnäleivällä.

Tutkimuksissa havaittiin, että korkean insuliinivasteen aiheuttavat viljatuotteet, kuten vaalea vehnäleipä, lisäsivät tulehdukseen liittyviä rasvoja, kun taas runsas rasvaisen kalan käyttö vähensi useita tulehdukseen liittyviä ja sokeriaineenvaihduntaa heikentäviä rasvoja.

Täysjyväviljan, rukiin, rasvaisen kalan ja mustikoiden nauttiminen yhdessä sekä niiden aiheuttamat muutokset plasman lipomiikkaprofiilissa olivat lisäksi yhteydessä parantuneeseen sokeri- ja insuliiniaineenvaihduntaan, jolla tiedetään olevan yhteys pienempään riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen. (IK)

TtM Maria Lankisen väitöskirja Metabolomiikka ravitsemusinterventioissa: Viljatuotteiden ja kalan vaikutukset lipidomiikkaprofiiliin tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa 1.6.