Uutinen

Suomen Lääkehaku herättää kiinnostusta muissa Pohjoismaissa

22.10.2020 | 10:08

Teksti : HANNA HYVÄRINEN

Ruotsissa ja Norjassa on kova tarve kehittää järjestelmiä saatavuustietojen saamiseksi.

Apteekkariliiton kesällä lanseeraama Lääkehaku on herättänyt kiinnostusta myös muissa Pohjoismaissa.

Sekä Ruotsissa että Norjassa on viime vuosina kamppailtu alati pahenevien lääkkeiden saatavuushäiriöiden kanssa. Siksi tarve ajantasaiselle ja paikalliselle saatavuustiedolle on kova.

Norjassa kuluttajat eivät saa ajantasaista saatavuustietoa tällä hetkellä oikein mistään, mutta vaatimukset tiedon saamiseksi kasvavat. Apteekkeihin ei haluta tehdä toistuvia hukkareissuja.

Ruotsi haluaa kehittää hakuaan

Ruotsissa kuluttajien käytössä on vuodesta 2015 lähtien ollut FASS-lääkehaku. Sitä käyttävät myös farmasian ammattilaiset ja jossain määrin lääkärit.

– Saatavuushäiriöiden rajun lisääntymisen ja pandemian aiheuttamien ongelmien takia etsimme nyt tapoja parantaa palvelujärjestelmäämme, sanoo Ruotsin Apteekkiliiton toimitusjohtaja Johan Wallér.

– Kun kuulimme, että Suomessa oli kehitetty järjestelmä lääkkeiden hakemiseksi, uteliaisuutemme heräsi. Halusimme tietää, miten järjestelmä toimii ja verrata sitä omaamme.

Apteekkariiiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler esitteli palvelua Ruotsin Apteekkiliiton johtavalle farmaseutille Fredrik Boströmille ja toimitusjohtaja Johan Wallérille kuluneella viikolla Teams-tapaamisessa.

Apteekkariiiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler esitteli palvelua Wallérille ja Ruotsin Apteekkiliiton johtavalle farmaseutille Fredrik Boströmille kuluneella viikolla. Vain hetkeä aiemmin Sandler esitteli palvelua Norjan kuluttajaviranomaisille.

– Molemmissa maissa yritetään nyt ratkoa tieto-ongelmaa monin tavoin. Myös viranomaiset jakavat nyt ratkaisuideoita yli maarajojen. Kaikilla on sama tavoite turvata lääkehoitojen jatkuvuutta saatavuushäiriöistä huolimatta, Sandler sanoo.

– Pandemian myötä on entistä tärkeämpää tietää, missä ja minkä verran lääkkeitä on milloinkin jäljellä. Meillä Suomessa on oltu tässä edistyksellisiä.