Lääkejäämät aiheuttavat ongelmia etenkin vesistöissä. Kuva: Ingimage
Uutinen

Suomen farmaseuttiselta yhdistykseltä 50 000 euroa kestävän farmasian professuurille

04.10.2021 | 07:57

Teksti : Hanna Hyvärinen

Helsingin yliopiston tavoitteena on perustaa maailman ensimmäinen kestävän farmasian pysyvä professuuri. Sen kautta koulutetaan farmasian ja lääkealan asiantuntijoita, jotka voivat muuttaa alan toimintatapoja paremmin ympäristöä huomioivaan suuntaan.

Suomen farmaseuttinen yhdistys lahjoitti 50 000 euroa Helsingin yliopistoon perustettavalle kestävän farmasian professuurille. Lahjoitus julkistettiin Farmasian päivillä Helsingissä perjantaina 1. lokakuuta.

Suomen farmaseuttinen yhdistys on vuonna 1887 perustettu tieteellinen yhdistys, joka jakaa rahastoistaan vuosittain apurahoja farmasian opiskelun, tutkimuksen ja tutkijankoulutustoiminnan tukemiseen.

– Tänä vuonna teimme Helsingin yliopistolle ylimääräisen lahjoituksen, jolla haluamme osaltamme tukea yliopiston työtä entistä kestävämmän maailman rakentamisessa. Yliopiston päätös käyttää lahjoitus kestävän farmasian tueksi on hieno ja meille on tärkeää osallistua maailmanmittakaavassakin ainutlaatuiseen ja uraauurtavaan tutkimuksen ja opetuksen vahvistamiseen, sanoo Suomen farmaseuttisen yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jarkko Rautio Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Helsingin yliopiston tavoitteena on perustaa maailman ensimmäinen kestävän farmasian pysyvä professuuri. Sen kautta työelämän ja yritysten käyttöön koulutetaan farmasian ja lääkealan asiantuntijoita, joilla on osaamista muuttaa alan toimintatapoja paremmin ympäristöä huomioivaan suuntaan.

– Suomen farmaseuttinen yhdistys haluaa lahjoituksellaan edistää juuri tällaisia tekoja. Farmasian kestävälle kehitykselle on maailmanlaajuinen tarve, ja professuuri on edellytys kestävän farmasian opetuksen ja tutkimuksen sekä yleisen osaamisen ja tietoisuuden laajentamiselle. Suomen farmaseuttiselle yhdistykselle on kunnia olla mukana tukemassa Helsingin yliopistoa ja vihreämpää farmasiaa! Jarkko Rautio toteaa.