Uutinen

Suomeen suunnitteilla laaja lasten pneumokokkirokotetutkimus

10.09.2008 | 10:46

Kansanterveyslaitoksen Rokoteosasto suunnittelee lähes koko Suomen kattavaa pneumokokkirokotetutkimusta 2-18 kuukauden ikäisillä lapsilla. Tutkimus alkaisi ensi vuoden alussa.

Tutkimuksen tavoitteena on arvioida laajan pneumokokkirokotusohjelman hyödyt rokotetuilla lapsilla. Lisäksi tutkitaan, johtaako pikkulasten rokotusohjelma pneumokokkitautien vähenemiseen myös rokottamattomassa väestössä. Tutkimus pyrkii myös selvittämään pneumokokkitautien ehkäisyyn rokotusohjelmassa tarvittavan rokoteannosten määrän. Rokotusvaikutusten seurantatieto kerätään valtakunnallisista terveysrekistereistä.

Tutkimusrokotteena käytetään uutta, parhaillaan Euroopan lääkevalvontaviranomaisen (EMEA) myyntilupakäsittelyssä olevaa pneumokokkikonjugaattirokotetta, joka on suunniteltu antamaan suoja kymmenen yleisimmän pneumokokkibakteerin alatyypin sekä Hemofilus-bakteerin aiheuttamia tauteja vastaan. Vertailurokotteina käytetään tarttuvaa maksatulehdusta vastaan suunnattuja Hepatiitti A- ja Hepatiitti B -rokotteita. Kansanterveyslaitos on allekirjoittanut esisopimuksen tutkimuksesta rokotevalmistaja GlaxoSmithKlinen kanssa.

Kansanterveyslaitoksen asettama pneumokokkirokotetyöryhmä ja Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä ovat suositelleet pneumokokkirokotteen sisällyttämistä kansalliseen rokotusohjelmaan. KTL pitää tärkeänä, että lääkeviranomaisen hyväksymät uudet rokotteet arvioidaan tämän tutkimuksen tapaan mahdollisimman monipuolisesti ennen kansalliseen rokotusohjelmaan ottamista.

Pneumokokki, Streptococcus pneumoniae, on maailmanlaajuisesti merkittävin lasten kuolleisuutta aiheuttava bakteeri. Suomessakin pneumokokki aiheuttaa vuosittain arviolta 50 aivokalvotulehdusta, 600 verenmyrkytystä, yli 10 000 keuhkokuumetta. Lisäksi pneumokokki aiheuttaa noin 30 000 pikkulasten välikorvatulehdusta. (IK)