Uutinen

Suomalaisten syöpäpotilaiden ennusteet parantuneet

28.05.2009 | 08:01

Suomalaisten syöpäpotilaiden mahdollisuus selviytyä syövästään on kohentunut merkittävästi viidessä vuodessa. Eroja sairauksien välillä kuitenkin on. Syövän havaitseminen ajoissa on hyvin tärkeää, sillä erot paikallisen ja levinneen sairauden ennusteen välillä ovat suuret. Paras ennuste on paikallisella taudilla.

Syöpädiagnoosin saa kuulla yli 26 000 suomalaista vuosittain. Suomen Syöpärekisteri tutkii syöpäpotilaiden selviytymistä eri puolella Suomea. Nyt seurattiin potilaiden tilannetta vuosien 2001 ja 2006 välillä.

Vertailuja tehtiin 14 yleisimmässä syövässä ja tutkimus koski ainoastaan aikuisia, ei lapsipotilaita. Viiden vuoden elossaololuku kuvastaa monessa syöpätyypissä varsin hyvin paranemista. Niin sanotun periodimenetelmän avulla pystytään luotettavasti arvioimaan todettavien syöpätapausten ennustetta.

Suomalaiset syöpäpotilaat selviävät taudistaan kansainvälisesti arvioiden oikein hyvin. Keskimääräinen viisivuotiselossaololuku oli 58% vuosina 1998-2001 ja 66% prosenttia vuosina 2003-2006 tutkituissa 14 syövässä. Syöpien välillä on suuria eroja. Keuhkosyöpä ja haimasyöpä ovat edelleenkin vaikeasti hoidettavia syöpiä.

Kun eturauhasen syöpä löytyy paikallisena, viisivuotisennuste on 99,8%. Paikallisen rintasyövän ennuste on 97,5% ja paikallisen kohdunrungon syövän ennuste 96%. Nämä ovat hyviä uutisia valtaosalle syöpäpotilaista, koska eturauhasen syöpä on yleisin syöpä, johon vuonna 2007 sairastui 4 189 miestä ja rintasyöpä toiseksi yleisin, sairastuneita naisia oli 4 154.

Suomen Syöpärekisterin ylilääkärin, dosentti Risto Sankilan tutkimus elossaololuvuista vahvisti, että varhaisdiagnostiikkaa ja useimpien syöpähoitojen tehoa on pystytty parantamaan 2000 -luvulla. (CS)