Uutinen

STM: Apteekit tukemaan perusterveydenhuoltoa

30.09.2008 | 11:52

Sosiaali- ja terveysministeriön tänään julkistama Toimiva terveyskeskus - toimintasuunnitelma nostaa lääkealan osaajat tiiviimmin mukaan potilaan lääkehoidon järjestämiseen.

Hanke hakee ennakkoluulottomasti uusia palvelumalleja, joilla parannetaan asiakaspalvelua, työssä viihtymistä, terveyskeskustyön houkuttelevuutta sekä tervehdytetään perusterveydenhuollon rakenteita.

Lääkehoitoon liittyvissä kehittämiskohdissa apteekit ovat vahvasti mukana. Koneellista annosjakelua halutaan lisätä ja sen kohderyhmää laajentaa. Erityispätevyyden suorittaneiden farmasian asiantuntijoiden osaamista hyödynnetään etenkin monilääkittyjen potilaiden hoidossa. Farmasian ammattilaisia hyödynnetään myös kansansairauksien ehkäisyn ja hoidon ohjauksessa. STM kirjaa e-reseptin käyttöönoton yhtenä toimivuutta parantavana ja uudet palvelut mahdollistavana tekijänä.

Apteekkariliitto oli mukana hankkeen suunnittelussa ja osallistuu sen toimeenpanoon. Nyt julkaistu toimintasuunnitelma on käytännönläheinen ja sen keinovalikoima on tarkoitus ottaa käyttöön terveyskeskuksissa jo ensi vuodesta lähtien. (CS)