Yli 90 prosenttia vastaajista piti tärkeänä sitä, että lääkkeiden oston yhteydessä on mahdollisuus saada lääkeneuvontaa ja ohjausta. Kuva: Petri Jauhiainen
Uutinen

Selvitys: Apteekista saatava neuvonta on suomalaisille tärkeää

16.09.2022 | 08:39

Teksti : Hanna Hyvärinen

Neuvontaan ollaan erittäin tyytyväisiä ja sitä hyödynnetään säännöllisesti – myös nuorissa ikäluokissa.

Apteekin tärkein tehtävä on palvella asiakkaita asiantuntevasti ja ammattitaidolla sekä olla avuksi asiakkaille. Tätä mieltä oli lähes puolet tuoreeseen kansalaiskyselyyn vastanneista suomalaisista, kun heiltä kysyttiin apteekin tärkeimmästä tehtävästä avoimella kysymyksellä. Vastaukset osoittavat, että apteekkien antamaa neuvontaa pidetään erittäin tärkeänä. 

Apteekin toimintaa kuvailtiin neuvonnan lisäksi muun muassa sellaisilla sanoilla kuin ”opastaa”, ”auttaa”, ”välittää” ja ”huolehtia”. 

– Apteekkien tärkein tuote on tieto, ja apteekkihenkilökunnan ydintyötä on neuvoa, ohjata ja varmistaa kustannustehokas ja turvallinen lääkehoito kaikille. Kyselytutkimus vahvistaa, että valtaosa kansalaisista kokee samoin ja arvostaa farmasian ammattilaisten tekemää työtä, sanoo Apteekkariliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Touko Aalto

Peräti 92 prosenttia vastaajista piti vähintään melko tärkeänä sitä, että lääkkeiden oston yhteydessä on mahdollisuus saada lääkeneuvontaa ja ohjausta. Erittäin tärkeänä tätä piti 61 prosenttia vastaajista. 

Neuvonta koettiin tärkeäksi iästä, asuinalueesta ja puoluekannasta riippumatta. Ainoastaan sukupuolten välillä oli pientä eroa. Miehet kokivat kaipaavansa neuvontaa vähemmän kuin naiset. 

– Tulokset vahvistavat, että ihmiset arvostavat mahdollisuutta saada apteekista neuvontaa ja ohjausta maksutta ja aikaa varaamatta, vaikka eivät sitä itse aina tarvitsisikaan, Aalto sanoo. 

Apteekin neuvoja hyödynnetään säännöllisesti

Samalla, kun apteekin antamaa ohjausta ja neuvontaa pidettiin tärkeänä, siihen oltiin myös varsin tyytyväisiä. Puolet vastaajista oli erittäin tyytyväisiä ja 44 prosenttia melko tyytyväisiä.

Tyytyväisimpiä olivat vanhimmat ikäluokat, jotka myös käyttävät apteekkien palveluita yleensä eniten. Ikäluokkien välillä ei kuitenkaan ollut merkittäviä eroja, eikä eroja löytynyt myöskään asuinpaikkojen tai puoluekantojen välillä.

Iso osa vastaajista myös hyödynsi apteekin antamaa neuvontaa säännöllisesti. Reilu kolmannes kertoi hyödyntävänsä neuvontaa usein, 10 prosenttia kertoi hyödyntävänsä sitä jokaisen apteekkiasioinnin yhteydessä. 39 prosenttia vastasi hyödyntävänsä neuvontaa joskus. Vain kolme prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei hyödynnä neuvontaa koskaan.

Aktiivisimpia neuvojen hyödyntäjiä ovat iäkkäät ja naiset. Silti myös nuorista valtaosa hyödynsi neuvontaa ainakin ajoittain.

– Selvityksen tulokset osoittavat, että suomalaisten arvostus apteekkeja kohtaan pohjautuu isolta osin apteekeista saatavaan neuvontaan. Siihen ollaan erittäin tyytyväisiä joka puolella Suomea, ja mahdollisuutta saada lääkeneuvontaa ja ohjausta arvostetaan laajasti, Aalto summaa.

Aula Researchin Apteekkariliitolle tekemä selvitys toteutettiin elokuun alussa sähköisenä kyselynä, ja siihen vastasi noin tuhat 18–85-vuotiasta suomalaista.