Uutinen

Sähköinen resepti siirtyy syksyyn

24.04.2009 | 14:27

Sähköinen resepti otetaan käyttöön Turussa ja Kotkassa näillä näkymin syksyllä, kertoi tietohallintopäällikkö Markku Kiiski Apteekkaripäivillä perjantaina.

Aloitus on siirtynyt jo useita kertoja. Viimeksi sitä siirrettiin loppukevääseen, koska uudistusta ei voitu ottaa käyttöön yhdessä viitehintajärjestelmän kanssa.

Markku Kiiski kertoi, että tietojärjestelmien testauksetkin ovat vielä kesken. Valmista olisi todennäköisesti alkukesästä, mutta uudistusta ei kannata aloittaa kesälomien aikaan.

- Kyseessä on hyvin haastava hanke. Siihen liittyy uutta teknologiaa ja useita eri ohjelmistotaloja, joiden tulee pelata yhteen. Tämä vaatii mittavaa testausta, Kiiski selitti viivästymistä.

Kiiski muistutti, että apteekkien tulee olla valmiita ottamaan sähköisiä reseptejä vastaan, ennen kuin ensimmäistäkään voidaan toimittaa. Siksi on erityisen tärkeää, että eResepti toimii sujuvasti apteekkijärjestelmissä.

- Kaikkien etu on, että testaus tehdään kunnolla. Tuskin meistä kukaan haluaa keskeneräistä järjestelmää käyttöön, huomautti farmaseuttinen johtaja Sirpa Peura Apteekkariliitosta.
(VE)