Uutinen

Ruotsalaisturistien puute tuntui Ahvenanmaan apteekeissa

19.08.2020 | 07:21

Teksti : Tomi Kangasniemi

Apteekkien kesä 2020: Normaalina kesänä Ahvenanmaalla on runsaasti ruotsalaisia matkailijoita ja mökkeilijöitä. Tänä kesänä Ahvenanmaalle matkustettiin Suomesta, mutta silti kesä jäi normaalia hiljaisemmaksi, myös apteekeissa.

Ruotsalaisturistien puute on näkynyt Ahvenanmaan apteekeissa kuluneena kesänä. Vaikka Ruotsista on päässyt Ahvenanmaalle mökkeilemään ja sukulaisiin, turistit ovat koronarajoitusten vuoksi jääneet pois. Tällä on ollut iso vaikutus Ahvenanmaan apteekkien asiakasmääriin.

– Suomalaisia kesävieraita on ollut enemmän kuin ennen, mutta eivät he määrissä ole pystyneet kompensoimaan ruotsalaisturistien poissaoloa, kertoo apteekkari Johan Ek Maarianhamina Central-Apoteketista.

Samanlaisen arvion kesästä antaa Maarianhaminan Första Apoteketin apteekkari Ingrid Qvarnström.

– Kesä on ollut poikkeuksellinen. Yhteys Ruotsiin on tavallisesti tiivis, ja täältä käydään siellä töissä, opiskelemassa ja ostosreissuilla. Ruotsalaisia taas käy paljon täällä mökeillä ja turisteina. Nyt laivoilla ei ole ollut toimintaa Ruotsin suuntaan, mutta toisaalta täältäkään ei ole lähdetty pois, Qvarnström kuvaa muutosta.

Qvarnströmillä on sivuapteekki pääsaaren itäpuolella Kumlingessa ja lisäksi useita palvelupisteitä eri puolilla Ahvenanmaata.

– Kumlingessa ja Brändössä on ollut merkittävästi enemmän turisteja Manner-Suomesta. Matkailuyrittäjät ovatkin todenneet siellä, että tämä kesä ei ole heille ollenkaan paha.

Central-Apoteketin apteekkari Johan Ek luottaa siihen, että koronan toinenkaan aalto ei iske pahasti Ahvenanmaalle.

Käsidesi ja maskit tehneet kauppansa

Tuotteiden kysynnän osalta kesä on ollut ahvenanmaalaisapteekeille verrattain normaali. Allergialääkkeet, aurinkosuojat sekä hyttys- ja punkkisuojatuotteet ovat liikkuneet entiseen malliin.

– Flunssanhoitoon liittyvät tuotteet eivät taas ole menneet samalla tavalla. Voi olla, että siihen on vaikuttanut maaliskuun hamstraus ja ihmisillä on varastot täynnä, Ek kertoo.

Koronan myötä kysyntä on luonnollisesti ollut kovaa käsidesissä ja kasvomaskeissa. Niissä saatavuus on alkukangertelujen jälkeen ollut viime aikoina hyvä.

– Isot käsidesipullot jäivät keväällä uupumaan, mutta ei-oota ei ole jouduttu missään vaiheessa myymään, Qvarnström sanoo.

– Maskeja on saatu kohtuullisen hyvin, mutta käsidesissä ja suojakäsineissä oli alkukesästä huomattavaa ongelmaa. Nyt niitä voidaan tilata eri kanavista, ja se on hyvä asia, Ek kiteyttää.

Vaikka koronalla on ollut rajuja vaikutuksia eri toimialoihin, apteekit ovat tuntuneet selvinneen Ahvenanmaalla pahemmitta kolhuitta. Apteekariliiton heinä-elokuun vaihteessa tekemässä kyselyssä Ahvenanmaan apteekit kertoivat liikevaihdon kumulatiivisen kehityksen kasvaneen tammi-kesäkuussa verrattuna vuoden takaiseen. Yksikään ahvenanmaalaisapteekki ei ollut joutunut lomauttamaan tai irtisanomaan henkilöstöä koronaepidemian vuoksi.

Johan Ek kuvaa kesän lopputulosta tyydyttäväksi. Samaa sanoo Ingrid Qvarnström.

– Yleinen talous vähän huolettaa, kun varustamot ovat täällä niin tärkeitä työllistäjiä ja ne ovat irtisanoneet ja lomauttaneet väkeä. Maarianhaminassa reseptimäärät ovat heinäkuussa kuitenkin olleet edellisvuoden tasolla, ja Kumlinge on tehnyt jopa parempaa tulosta tämän aikakauden aikana.

Toinen aalto ei pelota

Ahvenanmaalla oli elokuun alkupuolella vahvistettu kaikkiaan 21 koronatapausta, joten koronatilannetta voi saarilla kuvata varsin rauhalliseksi. Johan Ek on luottavainen siihen, että toisestakin aallosta selvitään, kunhan vain turvallisuusohjeita noudatetaan.

– Nyt pelätään sitä toista aaltoa, vaikka meillä ei ole oikein ollut sitä ensimmäistäkään. Tapaukset varmasti lisääntyvät, mutta nyt on ainakin saatu aikaa valmistautua muutoksiin. Katson ihan luottavaisesti tulevaisuuteen.

Juttu on ensimmäinen osa juttusarjasta, jossa kartoitetaan suosittujen matkailualueiden kesää apteekkien näkökulmasta. Seuraavassa jutussa tarkastelussa on Etelä-Karjala.