Uutinen

Risikko: Lääkekehityksen organisoinnissa petrattavaa

13.05.2014 | 11:02

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko pelkää Suomen jäävän jälkeen lääkekehityksessä, ellei kansallista järjestelmää synkronoida paremmin.

– Lääkevalvonnan, lääkekorvauksista vastaavien, tutkijoiden, yritysten ja rahoittajien on puhallettava yhteen hiileen, ministeri Risikko totesi lääkealan toimijoiden tapaamisessa Fimeassa.

Tapaamisen pääluennoitsijana oli Euroopan Lääkeviraston (EMA) pääjohtaja Guido Rasi, jonka erityisenä huolenaiheena on ollut lääkekehityksen hiipuminen EU:n alueella.

Nyt tavoitteena onkin muun muassa virtaviivaistaa lääkevalvontaa ja tehdä EU:sta houkutteleva toimialue lääkekehittäjille.
Risikko pitää tavoitetta tärkeänä myös Suomen näkökulmasta.

– Elinvoimainen ja innovatiivinen lääketeollisuus ei ainoastaan tuota tärkeitä lääkkeitä, vaan se myös edistää talouskasvua, joka on välttämätöntä hyvinvointijärjestelmämme ylläpitämiselle. Innovatiivisen lääkekehityksen vahvistamiseksi tarvitaan yhteistyötä. Meillä on tietoa, teknologiaa ja osaavia ihmisiä.

Ministeri viittasi myös terveysalan kasvustrategiaan, jota työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat valmistelleet yhdessä Tekesin ja Suomen Akatemian kanssa kesästä 2013 lähtien.

– Aiemmissa selvityksissä on todettu, että Suomessa on terveysalalla vahvaa osaamista, jota voidaan hyödyntää huomattavasti nykyistä tehokkaammin kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Viimeistelyvaiheessa oleva terveysalan kasvustrategia on tarpeen tämän osaamisen käyttöönottamisessa.

TIINA KUOSA