Raportin mukaan valtaosa tutkituista maista sallii rokotukset lähiapteekeissa. Kuva: iStock
Uutinen

Raportti: Apteekkien rooli rokottajina kasvaa

29.04.2022 | 07:01

Teksti : Hanna Hyvärinen

FIP:n tuore raportti kokoaa tietoa apteekkien roolista rokotuspalveluiden tarjoajina. Tiedot on kerätty 36 maasta eri puolilta maailmaa.

Apteekeilla on merkittävä rooli rokotuskattavuuden nostamisessa ja rokotteilla ehkäistävissä olevien tautien ja kuolemien vähentämisessä, kertoo apteekkien maailmanjärjestö FIP:n tuore raportti.

Raporttiin on kerätty tietoja apteekkien roolista rokotuspalveluiden tarjoajina kaikkiaan 36 maasta eri puolilta maailmaa. Raportin mukaan tuoreet tiedot osoittavat, että apteekkien rooli on kasvanut edellisen, ennen koronapandemiaa ilmestyneen raportin julkaisemisen jälkeen. Kasvu johtuu ennen muuta koronarokotuksista, joita apteekit ovat useissa maissa antaneet muiden toimijoiden ohella.

Osaltaan apteekkien roolia ovat laajentaneet myös erilaiset korona-aikana tehdyt lainsäädäntö- ja sääntelymuutokset, jotka ovat lisänneet apteekkien oikeuksia rokottamiseen liittyen.

Apteekkirokotukset jo valtavirtaa

Raportin mukaan valtaosa (78 %) tutkituista maista sallii rokotukset lähiapteekeissa, ja kolmannes antaa apteekkien myös määrätä rokotteita, mikä tarkoittaa, että erillistä lääkärin määräystä ei tarvita.

Raportin mukaan yleisin apteekkirokotuksiin vaikuttava tekijä maailmalla onkin apteekkien oma halukkuus tarjota rokotuspalveluja. Lisäksi apteekkien rokotuspalveluiden kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi tarvitaan viranomaisten ja sidosryhmien tuki sekä logistisia ja koulutuksellisia panostuksia.

– Näytöt apteekin ammattilaisten vaikutuksesta rokotuskattavuuden parantamiseen maailmanlaajuisesti lisääntyvät. Covid-19-pandemia on vahvistanut, että apteekit ovat helposti saavutettavia ja ihmiskeskeisen hoidon etulinjassa, toteaa FIP:n tieto- ja datajohtaja Christopher John

Johnin mukaan pandemian jälkeen ponnisteluja apteekkien rokotuspalvelujen tukemiseksi ja laajentamiseksi on jatkettava väestön terveyden turvaamiseksi.