Uutinen

Puolet odottavista äideistä käyttää reseptilääkettä

06.10.2009 | 07:26

Suomessa lähes puolet raskaana olevista naisista on käyttänyt ainakin yhtä reseptilääkettä raskauden aikana ja yli viidennes raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana.

Yli 35-vuotiaat synnyttäjät ja pitkäaikaissairaat käyttivät lääkkeitä muita enemmän.

Kuudella prosentilla synnyttäneistä oli ainakin yksi pitkäaikainen, erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeuttava sairaus. Heistä 84 prosenttia käytti ainakin yhtä reseptilääkettä raskauden aikana. Yleisimmät pitkäaikaissairaudet olivat astma (2,6 %), kilpirauhasen vajaatoiminta (0,8 %) ja epilepsia (0,7 %).

Tiedot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Lääkelaitoksen ja Kelan Lääke ja raskaus -pilottitutkimuksen aineistoon vuosilta 1995–2001. Tutkimuksessa ei löytynyt viitteitä aiemmin tuntemattomista lääkkeiden aiheuttamista sikiövaurioista.

Tutkimuksen tarkastelut vahvistivat jo tunnettuja syy-yhteyksiä raskaudenaikaisen lääkityksen vaikutuksista syntyneen lapsen terveyteen. Pääosin havaitut yhteydet selittyivät raskaana olleen naisen perussairaudella ja siihen liittyvällä lääkityksellä.

Raskauden ja imetyksen aikaisen lääkkeiden käytön laajuutta ja vaikutuksia sikiön ja syntyneen lapsen terveyteen sekä yleisesti käytettyjen lääkkeiden turvallisuutta raskauden ja imetyksen aikana seurataan uudessa, vuonna 2008 aloitetussa tutkimuksessa. Vuoteen 2012 kestävä tutkimus on THL:n, Lääkelaitoksen ja Kelan tutkimusyhteistyöhanke. (IK)