Uutinen

Polvikivut eivät helpota D-vitamiinilla eivätkä omega-3-rasvalla

18.11.2020 | 08:46

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM

Tutkimustulokset viittaavat vahvasti siihen, ettei D-vitamiinilisillä tai omega-3-rasvahappovalmisteilla ole sijaa polvikipuisten ja polven nivelrikkoa potevien hoidossa. Riittävästä D-vitamiinin saannista on silti hyvä huolehtia varsinkin talvisaikaan.

D-vitamiinilisiä ja omega-3-rasvahappovalmisteita on markkinoitu myös polvikipujen lievittämiseen, mutta tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia. Tuoreen tutkimuksen perusteella tehoa ei näyttäisi olevan.

Tutkimus perustui 1 400 keskimäärin 68-vuotiaan kroonisista polvikivuista kärsivän viisivuotiseen seurantaan. Tutkimuksen alussa osallistujat satunnaistettiin saamaan joko D-vitamiinilisiä, omega-3-rasvahappovalmistetta tai lumevalmistetta.

Kun potilaita verrattiin seurannan päättyessä, D-vitamiini- ja omega-3-ryhmäläisten polvet kipuilivat edelleen yhtä paljon kuin lumevalmistetta saaneiden verrokkien eikä eroja ollut myöskään polven jäykkyydessä. Eroja ei havaittu missään vaiheessa seurantaa.

Tulokset viittaavat vahvasti siihen, ettei D-vitamiinilisillä tai omega-3-rasvahappovalmisteilla ole sijaa polvikipuisten ja polven nivelrikkoa potevien hoidossa. Riittävästä D-vitamiinin saannista on silti hyvä huolehtia varsinkin talvisaikaan, kun auringonvalo vähenee.

Kroonisten polvikipujen syy on usein nivelrikossa. Ne ovat harvinaisia alle 45-vuotiailla, mutta yleistyvät iän myötä. Yli 75-vuotiaista miehistä joka kuudennella on polven nivelrikko, naisista joka kolmannella. Iän lisäksi nivelrikolle altistavat lihavuus, raskas fyysinen työ, polvivammat ja raskas liikunta.

Tutkimus julkaistiin Arthritis & Rheumatology -lehdessä.