Uutinen

Pikkulasten pneumokokkirokotteet vähentäneet suomalaisten keuhkokuumeita

16.03.2018 | 08:30

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM

Vuosina 2014–2015 sairaalahoitoa vaatineita keuhkokuumeita todettiin noin 15 prosenttia vähemmän kuin ilman rokotteita olisi todennäköisesti todettu, tutkimus osoittaa.

Pneumokokkirokotteiden ottaminen rokotusohjelmaan on vähentänyt Suomessa myös aikuisväestön keuhkokuumeita, tuore tutkimus osoittaa.

Pneumokokkikonjugaattirokotteet tulivat rokotusohjelmaan vuonna 2010. Tulokset ovat tervetullut osoitus pneumokokkirokotteiden suomasta laumasuojasta myös Suomessa.

Ennen rokotteen käyttöönottoa keuhkokuumeet yleistyivät muutaman prosentin vuosivauhtia, mutta tulosten perusteella suunta kääntyi pian laskuun pneumokokkirokotteen tultua rokotusohjelmaan.

Vuosina 2014–2015 sairaalahoitoa vaatineita keuhkokuumeita todettiin noin 15 prosenttia vähemmän kuin ilman rokotteita olisi todennäköisesti todettu, tutkimus osoittaa.

Muutos havaittiin varsinkin yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä. Heiltä rokotukset estävät melkein 1 500 keuhkokuumetta joka vuosi, tutkijat arvioivat.

Pneumokokki aiheuttaa noin kolmanneksen kaikista sairaalahoitoa vaativista keuhkokuumeista.

Aiemmin samanlaisia havaintoja on mm. Yhdysvalloista, missä pikkulasten pneumokokkirokotteet vähentävät jopa 160 000 sairaalahoitoa vaativaa keuhkokuumetta vuosittain.

Suomessa pneumokokkikonjugaattirokote annetaan vauvoille 3, 5 ja 12 kuukauden iässä.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Thorax-lehdessä.