Uutinen

Painonnousu 20–40-vuotiaana ennakoi verenpaineen kohoamista

03.05.2019 | 08:12

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM

Vähittäinen painonnousu 20–40-vuotiaana voi tuoreen tutkimuksen mukaan ennakoida tulevia verenpaineongelmia, vaikka painoa ei kertyisi lopulta kovin paljon. Olennaista näyttäisikin olevan painonkehityksen suunta ja vauhti.

Journal of the American Heart Association -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 3 300 kiinalaisen terveystietoihin vuosilta 2004–2015. Kaikkien osallistujien verenpaine ja painoindeksi mitattiin 4–11 kertaa seurannan aikana.

Tulosten perusteella tasainen painonnousu merkitsi noin 2,5-kertaista korkean verenpaineen riskiä verrattuna osallistujiin, joiden paino pysyi suurin piirtein ennallaan. Nopeampi ja suurempi lihominen liittyi vielä suurempaan, jopa 11-kertaiseen riskiin, tulokset osoittivat.

Ylipaino ja lihavuus altistavat korkealle verenpaineelle, mutta nyt havaitut yhteydet näkyivät riippumatta osallistujien painoindeksistä. Vaikuttaakin siltä, että liikakilojen lisäksi myös itse lihominen ja sen vauhti voivat kertoa verenpaineongelmien riskistä.

Suomessa lähes puolet parikymppisistä miehistä ja joka kolmas naisista on ylipainoisia tai lihavia.