Uutinen

Oulussa alkaa farmaseuttien muuntokoulutus

12.02.2015 | 10:06

Jaa artikkeli:

Tavoitteena on kouluttaa 40 uutta farmaseuttia helpottamaan Pohjois-Suomen apteekkien työvoimapulaa. Kiinnostus koulutukseen on suurta.

Oulussa aloitetaan huhtikuussa jo kolmas farmaseuttien muuntokoulutus. Sen tavoitteena on valmistaa 40 uutta lääkealan ammattilaista helpottamaan etenkin Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin farmaseuttipulaa.

Arvioiden mukaan Pohjois-Suomessa tarvitaan parin vuoden päästä liki sata uutta farmaseuttia muun muassa eläköityvien tilalle.

Oulussa on järjestetty aiemmin kaksi farmaseuttien muuntokoulutusta, edellinen päättyi vuonna 2006. Suurin osa näiltä kursseilta valmistuneista on jäänyt toivotusti alueelle töihin.

Jopa tohtorit
kyselevät

Kiinnostus uuteen muuntokoulutukseen on ollut suurta, kertoo kehityspäällikkö Riitta-Liisa Kortesluoma Oulun yliopiston täydentävien opintojen keskuksesta.

- Olemme saaneet todella paljon sähköpostikyselyjä, ja asiasta kertovilla Tulevaisuuteen.fi-verkkosivuilla on ollut parissa viikossa yli 1500 kävijää.

Kortesluoma pitääkin muuntokoulutusta oivallisena tilaisuutena purkaa alueen työttömyyttä; Pohjois-Suomessa on tarvetta farmaseuteille, ja potentiaalisia hakijoita on paljon.

Kortesluoma arvelee, että hakijoissa tulee olemaan etenkin kemian ja biokemian alan ihmisiä.

- Heitä on kohdealueellamme työttöminä varsin paljon, eikä heille ole ollut oikein mitään tarjolla vuosikausiin.

Kortesluoma odottaa, että koulutukseen tulee satoja hakemuksia. 

- Pikkuisen on ruvennut hirvittämään, koska kyselijöitä on ollut niin paljon! Jopa tohtoreiksi väitelleet ovat olleet kiinnostuneita tästä.

Koulutukseen
EU-rahaa

Hakijoista kutsutaan 60 ryhmähaastatteluihin, joiden perusteella koulutukseen valitaan 40. Koulutus kestää 2,5 vuotta.

Muuntokoulutuksen rahoitus tulee Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen kautta suurelta osin EU:lta ja valtiolta.

Kustannuksiin osallistuvat myös Oulun ja Helsingin yliopistot, Oulun kaupunki, lääkeyritys Oy Verman Ab, Suomen Apteekkariliitto, Apteekkien työnantajaliitto ja Pohjolan apteekkariyhdistys.

Kärsämäen apteekkari, Pohjolan apteekkariyhdistyksen varapuheenjohtaja Mikko Kananen iloitsee, että rahoitus koulutukseen saatiin järjestymään.

Hänen apteekkinsa molemmat farmaseutit ovat valmistuneet edellisestä muuntokoulutuksesta. Sekä työntekijät että työnantaja ovat olleet tyytyväisiä koulutuksen antiin.

Kärsämäen apteekki ei tällä hetkellä kärsi farmaseuttipulasta. Mutta:

- Toinen farmaseuteistani lähestyy kuitenkin hiljalleen eläkeikää, joten tilanne voi olla parin vuoden päästä toinen, Kananen toteaa.

INKERI HALONEN