Uutinen

Orion haluaa simvastatiinin itsehoitolääkkeeksi

27.02.2009 | 14:45

Orion on hakenut kolesterolilääke simvastatiinin 10 mg:n vahvuutta itsehoitolääkkeeksi Suomessa. Orionin mukaan valmisteen käytöstä itsehoidossa olisi merkittävää kansanterveydellistä hyötyä.

- Suomessa ihmiset ovat kykeneviä ja halukkaita ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Itsehoidolla on keskeinen ja miksei kasvavakin rooli terveydenhuollon kentässä, perustelee Orionin myyntijohtaja Pekka Kaivola.

Toinen syy hakemukselle on Kaivolan mukaan se, että alan asiantuntijatkin kannattavat simvastatiinin myyntiä ilman reseptiä. Professorit Jorma Viikari ja Timo Strandberg esittivät sitä Suomen Lääkärilehdessä 12-13/2008. Heidän mukaansa simvastatiinin vapauttaminen itsehoitoon voisi vähentää sepelvaltimotaudin ilmaantuvuutta Suomessa.

"Suuri kysymysmerkki"

Lääkelaitos käsittelee Orionin myyntilupahakemusta parhaillaan. Se on pyytänyt asiasta lausuntoja useilta tahoilta.

- Simvastatiini-itsehoidon hyödystä kansanterveydelle on mielipiteitä puolesta ja vastaan. Toistaiseksi on suuri kysymysmerkki, miten hoito toteutuisi, pohtii ylilääkäri Matti Niemelä Lääkelaitoksen myyntilupaosastolta.

Iso-Britannia hyväksyi 10 mg simvastatiinin itsehoitoon vuonna 2004. Niemelän mukaan uudistuksen seurauksista ei ole juuri julkaistu seurantatietoja. Se kuitenkin tiedetään, että sekä 10 mg että 20 mg vahvuuksien reseptimyynti on Britanniassa vähentynyt.

Niemelä näkee simvastatiinin itsehoidon suurimmaksi riskiksi sen, että potilaat, jotka tarvitsevat tehokkaampaa kolesterolin hoitoa, jäisivät sen ulkopuolelle.

- Apteekeilla olisi aika iso rooli sen arvioimisessa, onko käsikauppastatiini potilaalle aiheellinen. Sekin on auki, miten potilaiden kolesteroliarvoja seurattaisiin.

Orion pitää riskejä vähäisinä

Orion esittää, että simvastatiinia voisi myydä itsehoidossa asiakkaille, joilla on yksi tai useampi sepelvaltimotapahtumien riskitekijä, mutta hoito ei vaadi säännöllistä lääkärin seurantaa.  Pekka Kaivola uskoo, että suuren riskin potilaat hakeutuisivat jatkossakin lääkäriin.

- Samantyyppistä keskustelua käytiin 1990-luvun puolivälissä, kun närästykseen tarkoitetut H2-salpaajat vapautettiin itsehoitoon. Silloin pelättiin, että todelliset riskipotilaat, joilla on esimerkiksi vuotava mahahaava, eivät hakeutuisi ajoissa lääkärin hoitoon. Tämä pelko ei ole kuitenkaan toteutunut, Kaivola huomauttaa.

Simvastatiini voi aiheuttaa harvinaisia maksa- ja lihashaittoja.  Kaivola pitää haittojen riskiä vähäisenä.

- Simvastatiini on yksi maailman käytetyimpiä lääkkeitä, ja itsehoitoon vapautuisi vain 10 mg annos. On tuskin olemassa kovin monta muuta itsehoidon lääkettä, joka olisi osoittautunut yhtä hyvin siedetyksi.  (VE)