Uutinen

Opioidiriippuvuuden korvaushoitoa tarjottu Suomessa 20 vuotta

25.08.2015 | 09:18

Teksti : INKERI HALONEN

Apteekit ovat osallistuneet korvaushoitopotilaiden lääkejakeluun vuodesta 2008 lähtien.

Suomen ensimmäiset kolme potilasta aloittivat opioidiriippuvuuden korvaushoidon elokuussa 1995 Helsingin yliopistollisen keskussairaalan psykiatrian korvaushoitopoliklinikalla. 

Kaksikymmentä vuotta sitten opioidien väärinkäyttäjien määräksi arvioitiin korkeintaan muutamia tuhansia henkilöä.

Nykyisin Suomessa tiedetään olevan 13000 – 15000 kipua lievittävien opioidien väärinkäyttäjää. Heistä merkittävä osa piikittää itseensä laitonta opioidia, mikä lisää HIV-infektion ja vakavien tulehdussairauksien riskiä.

Korvaushoito vähentää kuolemia ja huume- ja omaisuusrikoksia

Korvaushoidon piirissä on nykyisin noin 2700 potilasta, joista valtaosa on hoidossa kuntoutustavoittein.

Suun kautta ohjatusti annosteltuna korvaushoitolääkkeet estävät vieroitusoireet ja muiden opioidien käytön noin vuorokauden ajaksi. Tämä mahdollistaa potilaalle keskittymisen muuhun kuntoutumiseen. 

Korvaushoidon tehosta on paljon näyttöä: korvaushoito vähentää merkittävästi väärinkäytöstä johtuvia kuolemia sekä huume- ja omaisuusrikoksia.

Apteekit mukana korvaushoidon lääkejakelussa lähes 10 vuotta

Apteekit ovat osallistuneet parempikuntoisen korvaushoitopotilaiden lääkejakeluun vuodesta 2008 lähtien.

Nykyisistä korvaushoitopotilasta noin joka kymmenes hakee lääkkeensä apteekista erityisen sopimuksen turvin.

A-Klinikkasäätiön ylilääkärin Kaarlo Simojoen mukaan apteekin kautta voitaisiin hoitaa vähintäänkin 30 prosenttia opioidiriippuvaisten korvaushoitopotilaiden lääkejakelusta. Hän kommentoi asiaa Apteekkarilehdelle kesäkuussa.

HYKS:n psykiatrian opioidiriippuvuuden korvaushoitopolikinikan ylilääkäri Leea Muhonen on Simojoen kanssa samoilla linjoilla.

– Apteekit ovat meille erittäin tärkeä yhteistyökumppani. Mutta pitää miettiä erittäin tarkkaan, miten yhteistyötä voitaisiin yhä parantaa.

Muhonen muistuttaa, että erikoissairaanhoidon korvaushoitoyksiköissä lääkkeen jako on aina myös hoitointerventio, jossa varmistetaan myös potilaan psyykkinen ja somaattinen vointi. Tätä tehtävää ei voida siirtää apteekkeihin.

Reseptilääkkeiden väärinkäyttö yleistyy yhä

Reseptilääkkeiden väärinkäytön uskotaan yhä yleistyvän Suomessa lähivuosina.

A-klinikat hoitavat vuosittain noin 26 000 erilaisesta riippuvuudesta kärsivää ihmistä. 9 000 potilaan otoksesta tiedetään, että lääkkeet ovat ensi- tai toissijainen päihde noin joka neljännellä potilaalla.