Modernan rokote on toinen ehdollisen myyntiluvan saanut rokote koronavirusta vastaan. Kuva: iStock
Uutinen

Modernan koronarokote sai ehdollisen myyntiluvan

07.01.2021 | 08:28

Teksti : Hanna Hyvärinen

Jaa artikkeli:

Suomeen tulossa rokotteita verrattain pieni määrä.

Euroopan unionin komissio on myöntänyt ehdollisen myyntiluvan Modernan kehittämälle koronavirusrokotteelle. Rokote on toinen EU:ssa hyväksytty koronavirusrokote BioNTechin ja Pfizerin kehittämän rokotteen ohella. Modernan rokote on tarkoitettu covid-19-taudin ehkäisemiseksi yli 18-vuotiailla.

Modernan rokote sai Euroopan lääkeviraston suosituksen myyntiluvan myöntämisestä loppiaisena ja EU:n komissio myönsi ehdollisen myyntiluvan samana päivänä.

Rokotteen teho on osoitettu laajoissa kokeissa, joihin on osallistunut kaikkiaan 30 000 ihmistä. Heistä puolet sai rokotteen ja puolet lumepistoksen. Kokeissa 11 ihmistä yli 14 000 rokotetusta sai oireisen covid-19-taudin. Verrokkiryhmässä sairastuneita oli 185. Näin ollen rokotteen teho on 94,1 prosenttia.

Modernan rokote annetaan kahtena pistoksena, joiden välissä tulee olla 28 päivää.

Kuten rokotteilla yleensä, myös Modernan rokotteella on raportoitu lieviä sivuvaikutuksia, kuten pistoskohdan kipua ja turvotusta, päänsärkyä, kuumetta ja väsymystä. Rokotteen turvallisuutta seurataan jatkuvasti myös rokotusten alettua.

Modernan rokotteet kasvattavat EU:n rokotemäärää 160 miljoonalla annoksella. Suomen viranomaiset totesivat aiemmin tällä viikolla, että Modernan rokotteita saadaan Suomeen melko pieniä määriä.