Uutinen

Ministeri Mäntylä: Apteekkiala tarvitsee sääntelyä

07.04.2016 | 08:30

Teksti : ERJA ELO

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) kannattaa apteekkitoiminnan sääntelyä. Näin apteekkijärjestelmä säilyy vakaana ja turvallisena – eikä käy, kuten Ruotsissa.

Ministerin päätökseen ovat vaikuttaneet naapurimaiden esimerkit.

Ruotsi veti viime vuonna parasetamolitabletit huoltoasemilta ja kaupoista takaisin apteekkeihin, koska parasetamolimyrkytysten määrä oli lähtenyt kasvuun.

Lisäksi Mäntylä hämmästelee ruotsalaisia apteekkeja, joista ei enää saa perusvalikoimaan kuuluvia reseptilääkkeitä heti mukaansa.

Henkilökunta joutuu tilaamaan reseptilääkkeet muualta, koska oman lääkevaraston pitäminen ei kannata.

– Suomeen ei voida ottaa samaa riskiä. Pidän tärkeänä, että apteekkijärjestelmä säilyy vakaana ja turvallisena. Meidän pitää voida luottaa siihen, että apteekkipalveluja on tarjolla joka puolella Suomea.

Suomen apteekkijärjestelmää ei saa romuttaa

Suomessa ja useissa Euroopan maissa apteekin voi omistaa vain proviisori. Tällä pyritään varmistamaan, että apteekkia johdetaan ammatillisesti niin, että apteekkitoiminnan terveyspoliittiset tavoitteet otetaan huomioon.

Ministerille proviisoriomistajuus sopii.

– Suomen apteekkijärjestelmä on todettu toimivaksi ja kattavaksi. Tietysti aina pitää olla avoimin mielin valmiina käymään keskusteluja, mutta en ole löytänyt yhtään painavaa perustetta, jonka takia apteekkijärjestelmää pitäisi lähteä tältä osin purkamaan.

Yksi keskustelua herättäneistä aiheista on ollut hallituksen kärkihankkeisiin kuuluva sääntelyn keventäminen ja kilpailun edistäminen säännellyillä aloilla.

Mäntylän mielestä turhaa sääntelyä ja normeja täytyy uskaltaa purkaa, mutta kaikki sääntely ei ole suinkaan turhaa. Suomalainen apteekkijärjestelmä tarvitsee sitä, jotta apteekkipalvelut säilyisivät maankattavina.

– Toimivaa apteekkijärjestelmää ei kannata ryhtyä romuttamaan markkinatalouden ehdoilla ja keinoilla, joiden seurannaisvaikutuksia ei osata arvioida riittävän pitkälle. Apteekkialalla tarvitaan sääntelyä, hän sanoo.

Toimipisteiden lisäämistä kannattaa pohtia

Pientä viilausta apteekkijärjestelmään voi kuitenkin tulla. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ilmoitti helmikuun lopulla käynnistävänsä selvityksen, jossa kartoitetaan apteekkipalvelujen alueellista toimivuutta ja tarkastellaan uusien apteekkien perustamistarpeita.

Ministerin mielestä apteekkitoimipisteiden mahdollista lisäämistä kannattaa pohtia.

– Mutta täytyy pitää huoli, ettei miltään osin vaaranneta lääkkeiden saannin varmuutta, hän painottaa.

Ministeri Mäntylä näkee apteekkijärjestelmän erittäin tärkeänä osana suomalaista terveydenhuollon kokonaisuutta.

– Apteekit ovat kiinteä osa terveydenhuoltoa ja merkittävässä osassa, kun puhutaan sairauksien ennaltaehkäisystä ja terveyden edistämisestä. Uskon, että apteekeissa on paljon käyttämätöntäkin potentiaalia, hän sanoo.

Tätä potentiaalia kannattaisi suunnata erityisesti rationaalisen lääkehoidon edistämiseen, joka on yksi maan hallituksen kärkihankkeista.

Apteekin tulevaa roolia arvioidaan pian

Apteekkitoiminnan ja muun lääkehuollon kehittämistyöryhmä teki vuosi sitten tammikuussa useita ehdotuksia apteekkitoiminnan uudistamiseksi.

Joitakin ehdotuksista on jo toteutettu. Esimerkiksi lääkkeiden potilaskohtaista annosjakelua koskeva toimintamalli julkaistiin alkuvuodesta.

Osa ehdotuksista, kuten avo- ja laitoshoidon rajapinnan lääkehuoltoa koskevat ehdotukset, odottavat sote-uudistusta koskevia säädöksiä.

Myös ehdotukset apteekeista annettavista lisäpalveluista vaativat lisävalmistelua.

– Apteekkien kehittämistä ja niiden tulevaa roolia tullaan katsomaan tarkemmin sote-uudistuksen yhteydessä, ministeri sanoo.

Työryhmä ehdotti myös, että apteekit voisivat antaa influenssarokotuksia rokotuskattavuuden parantamiseksi. Vireillä ei ole lakiuudistuksia, joissa esitettäisiin muutosta nykyiseen käytäntöön.

– Jos näyttää siltä, että rokotuskattavuuden lisäämistä tarvitaan, apteekit voisivat olla hyvä vaihtoehto. Asiaan liittyvät vastuu- ja koulutuskysymykset on tietysti mietittävä tarkkaan, Mäntylä toteaa.

Terveyspiste sopii sote-uudistuksen henkeen

Ryhmä pohti myös Apteekkien Terveyspistetoiminnan laajentamista. Sairaanhoitajien tuominen apteekkeihin sopii Mäntylän mielestään hyvin sote-uudistuksen henkeen.

– Apteekin Terveyspisteissä on juuri sitä toiminta-ajatusta, jolla terveyden edistämistä ja hyvinvointia voidaan kehittää. Että tuodaan terveydenhuollon palveluja lähemmäs ihmisiä, sinne missä he muutenkin asioivat.

Tuleva sote-uudistus onkin ministerin mielestä apteekeille enemmän mahdollisuus kuin uhka. Uudistuksessa tarvitaan kaikkia terveydenhuollon ammattiryhmiä, myös yksityisellä sektorilla toimivia.

– Tiedän että apteekeilla on tiiviit yhteydet esimerkiksi kotisairaanhoitoon. Tällaisia rakenteita pitäisi pystyä entisestään vahvistamaan ja kehittämään.

Sote-uudistuksessa terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen jäävät kuntien tehtäviksi. Ministeri näkee, että avohoidon apteekit voivat hyvin toimia kuntien kumppaneina.

– Apteekin osaamista voitaisiin hyödyntää monenkin tasoisessa terveyden edistämisessä. Apteekeilla on myös hyvä tilaisuus olla mukana esimerkiksi lääkehoitojen arvioinneissa ja järkeistämisessä, hän pohtii.