Uutinen

Mediuutiset: Lääkekannabikselle haetaan myyntilupaa

02.03.2012 | 09:36

Lääkekannabikselle haetaan myyntilupaa, kertoo Mediuutiset.

Fimean johtaja Erkki Palva arvioi lehdelle, että myyntiluvan kohtalo ratkeaa muutamassa kuukaudessa. Hän ei kuitenkaan ota kantaa siihen, mikä lääke on kyseessä.

Ruotsi myönsi Sativex-lääkkeelle myyntiluvan joulukuussa. Luvan myötä ruotsalaiset lääkärit voivat nyt määrätä lääkettä MS-potilaiden kipujen ja lihasjäykkyyden hoitoon.

Mediuutisten haastattelemia suomalaisia neurologeja epäilyttää lääkekannabiksessa muun muassa lääkkeen kalleus ja sen teho kivunhoidossa. Kivuntutkimuksen professorin Eija Kalson mukaan lääkkeestä saattaisi tosin olla hyötyä yksittäisille MS-potilaille.

Suomessa ensimmäisen kerran erityislupa lääkkeellisen kannabiksen käyttöön myönnettiin vuonna 2006. Sitä on saanut käyttää vain Fimean erityisluvalla. Viime vuonna luvan sai 40 ihmistä. (STT)