Uutinen

Luottamus apteekkeihin laskussa Ruotsissa

04.07.2011 | 12:28

Asiakkaat kokevat joutuvansa odottamaan pidempään reseptilääkkeitään ja saavansa huonompaa lääkeneuvontaa, kuin monopolin aikaan.

Ruotsin kuluttajaviraston tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan kuluttajien luottamus apteekkeihin on laskenut. Nyt vastanneista vain 77 prosenttia antoi apteekeille kiitettävän arvosanan, kun vuonna 2008 95 prosenttia oli tyytyväisiä apteekkeihin.

– Luottamus apteekkeihin on laskenut dramaattisesti, toteaa Kuluttajaviraston pääjohtaja Gunnar Larsson Dagens Nyheter -lehdelle antamassaan haastattelussa.

Hänen mielestään vakavinta asiassa on se, että huonontumista on tapahtunut erityisesti tärkeiden asioiden, kuten lääkeneuvonnan kohdalla.

Monien vastanneiden mielestä he eivät olleet saaneet tarpeeksi tukea ja neuvoja ostaessaan lääkkeitä apteekista. Yhdeksi syyksi tähän Larsson arvelee apteekkien pidentyneitä aukioloaikoja sekä yli 300 uutta apteekkia. Ammattitaitoista henkilökuntaa ei yksinkertaisesti riitä täyspainoisesti kattamaan apteekkien koko aukioloaikaa.

Tutkimuksessa selvisi myös, että 11 prosenttia vastanneista ei ollut saanut reseptilääkkeitään 24 tunnin sisällä reseptin käsittelystä, kun vastaava luku oli vain 4 prosenttia vuonna 2008.

– Apteekkialan toimijoiden tulee ottaa tämä kritiikki vakavasti ja ryhtyä hallituksen kanssa yhteistyössä toimenpiteisiin kuluttajien etujen parantamiseksi, Larsson kehottaa.

Kuluttajavirasto haastatteli puhelimitse noin 3 000 ruotsalaista heidän näkemyksistään apteekeista vuonna 2008 ja vuonna 2011. (MS)