Farmaseutteina työskentelevät Lotta Strömberg (vas.) ja Elja Honkala jäivät apteekkiin töihin harjoittelujakson jälkeen. Proviisorit Tiina Lehtonen ja Elina Järvinen vastaavat opiskelijoiden ohjaamisesta. kuva: Sanna Vihervuori
Uutinen

Lohjan 1. apteekista Vuoden opetusapteekki

11.11.2022 | 17:00

Teksti : Erja Elo

Opiskelijapalautteen perusteella valittu voittaja palkittiin tänään Farmasian Päivillä Helsingissä. Avajaisissa palkittiin myös Vuoden oppiva apteekki ja muita ansioituneita.

Farmasian opiskelijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä suoritettuaan opintoihinsa kuuluvan pakollisen apteekkiharjoittelun Lohjan 1. apteekissa. 

Apteekki palkittiin tänään Vuoden opetusapteekkina Farmasian Päivillä Helsingissä.

– Voittajan valinnassa on painotettu koko työyhteisön panosta opiskelijoiden ohjaamisessa, hyvää työilmapiiriä, erinomaista opiskelijoiden perehdytystä sekä pitkäjänteisyyttä ohjaamisessa, kertoo yliopisto-opettaja Katja Leiman Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta.

Opiskelijat kertovat kokeneensa harjoittelussa monia onnistumisia. Ongelmatilanteissa työkaverit ovat auttanet mielellään ja pitäneet muutenkin opiskelijoista hyvää huolta. Erityiskiitoksen opiskelijoilta saivat ”uskomattoman ihanat harjoitteluvastaavat”.

Valinta Vuoden opetusapteekiksi otettiin Lohjan 1. apteekissa vastaan iloisina.

– Olemme positiivisesti yllättyneitä! Viime vuosina meillä on ollut paljon opiskelijoita ja olemme kyllä tehneetkin ohjaustyötä tosi sinnikkäästi, kertovat harjoittelusta vastaavat proviisorit Elina Järvinen ja Tiina Lehtonen.

Olennainen osa opintoja

Apteekkiharjoittelu on olennainen osa farmasian opintoja. Yliopisto opettaa teorian, mutta kaksi pitkää harjoittelujaksoa apteekissa varmistavat, että opiskelija hallitsee myös käytännön työt, kuten apteekin rutiinit ja tuotevalikoiman.

Lohjan 1. apteekki on vilkas kauppakeskusapteekki, joka sijaitsee kaupungin keskustassa Prisman ja muiden liikkeiden yhteydessä.  

Apteekki kouluttaa vuosittain 2–3 farmasian opiskelijaa, joita tulee kaikista farmasian koulutusyksiköistä eli Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoista sekä Åbo Akademista. 

Opetukseen osallistuu koko 20-henkinen työyhteisö, joka ottaa mielellään vastaan nuoria opiskelijoita.

– Meillä on ollut äärimmäisen mukavia, taitavia ja tiedonhaluisia opiskelijoita. Heidän kanssaan on ollut ilo työskennellä, sillä myös me opimme paljon heiltä. He osaavat esimerkiksi kyseenalaistaa apteekin käytäntöjä, Järvinen kehuu.

Farmasian opiskelijat pääsevät harjoittelemaan monipuolisesti kaikkia apteekin työtehtäviä, mutta pääpaino on farmaseuttisessa työssä. 

– Teemme jokaiselle opiskelijalle henkilökohtaisen suunnitelman heidän taustansa perusteella. Käymme läpi apteekin tehtävien koko kaaren logistiikasta asiakaspalveluun ja johtamiseen asti. Harjoitteluun kuuluu myös tutustuminen sairaalan lääkekeskukseen ja hoivakotiin, kertoo Lehtonen.

Proviisoreiden mielestä on hienoa, että apteekkari Eeva Savela on erittäin koulutusmyönteinen. Apteekkiin otetaan joka vuosi farmasian opiskelijoiden lisäksi myös useita koululaisia tet-harjoittelijoiksi ja kesätyöntekijöiksi. Osa nuorista on saanut apteekkityöstä ammatin.

– Ainakin kaksi koululaisena aloittanutta henkilöä työskentelee nykyään meillä farmaseutteina, proviisori Järvinen kertoo.

Tunnustus opiskelijapalautteen perusteella

Vuodesta 1992 lähtien jaettu Vuoden Opetusapteekki -tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain apteekille, jossa farmasian opintoihin kuuluva harjoittelu on järjestetty esimerkillisellä tavalla.

Palkittava apteekki valitaan opiskelijapalautteen perusteella. Valinnasta päättää koulutusyksikköjen ja apteekkialan järjestöjen edustajista koostuva työryhmä.

Farmaseutin ja proviisorin opintoihin kuuluvan palkallisen harjoittelun suorittaa apteekeissa vuosittain noin 600 farmasian opiskelijaa. Opintoihin kuuluu apteekkiharjoittelua yhteensä puoli vuotta. 

Useita palkinnonsaajia

Farmasian Päivien avajaisissa palkittiin joukko muitakin alan osaajia:

  • Vuoden oppiva apteekki -tunnustuspalkinto: Turun 20. Skanssin Apteekki
  • Vuoden lääkeinformaatioteko: Psoriasisliiton ja Janssen-Cilag Oy:n kampanja ”Kaikki keinot käytetty?”
  • Albert Wuokko -palkinnon saaja: Otto Kari. Muut Suomen farmaseuttisen yhdistyksen palkinnot ja apurahat löytyvät yhdistyksen sivuilta.
  • Suomen Proviisoriyhdistys, koulutusapurahan saajat: Jaakko Teppo, Minna Lähdevuori, Ville Kulmala. 
  • Farmasian Päivien posterikilpailujen voittajat: Anna Santamäki (sairaalafarmasia), Marianne Kouhia (apteekkisarja), Lari Hokkanen (tiede ja tutkimus)