Uutinen

Liikkuminen auttaa vaikka sen aloittaisi vasta kuusikymppisenä

04.07.2019 | 08:51

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM

Liikunnan aloittaminen pidentää elinikää ja ehkäisee sairauksia riippumatta siitä, missä iässä sen tekee.

Tuoreen tutkimuksen mukaan liikunnan lisääminen voi suoda lisävuosia, vaikka liikuntaharrastuksen aloittaisi vasta eläkkeellä.

Tulosten perusteella liikunnan lisääminen pienensi riskiä menehtyä kolmetoistavuotisen seurannan aikana myös riippumatta siitä, miten aktiivinen henkilö oli ollut aiemmin.

Tämä havaittiin senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin osallistujien ruokavalio, ylipaino, verenpaine ja kolesterolitasot. Myös sydän- ja verisuonitauteihin tai syöpään sairastuneet saivat lisävuosia liikuntaa lisäämällä, tulokset osoittivat.

Tutkijat laskivat, että noin puolet vähäiseen liikuntaan liittyvistä ennenaikaisista kuolemista estyisi, jos ihmiset harrastaisivat liikuntaa suositusten mukaisesti eli vähintään 150 minuuttia kohtalaisen raskasta liikuntaa viikossa. Esimerkiksi reipas kävely, sauvakävely tai kevyt pyöräily ovat hyviä.

Tulokset perustuvat 15 000 tutkimuksen alussa keskimäärin 58-vuotiaan kolmetoistavuotiseen seurantaan. Seurannan aikana 3 100 osallistujaa menehtyi. Tutkimus julkaistiin BMJ-lehdessä.