Uutinen

Liikakilot yhteydessä munuaisten toiminnan heikentymiseen

12.02.2019 | 09:48

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM

Lihavuus ja liikakilot voivat tuoreen tutkimuksen mukaan rasittaa munuaisia ja vuosien varrella johtaa niiden toiminnan heikkenemiseen.

BMJ-lehden julkaisemat tulokset osoittavat munuaisten toiminnan heikkenevän sitä todennäköisemmin mitä enemmän liikakiloja henkilöllä on. Yhteys havaittiin analysoimalla 39 tutkimuksen aineistot ja yli viiden miljoonan aikuisen terveystiedot.

Verrattuna normaalipainoisiin vaikeasti lihavien (painoindeksi yli 35) munuaistoiminta oli heikentynyt noin kolmanneksen todennäköisemmin ja sairaalloisen lihavien (painoindeksi yli 40) lähes puolet todennäköisemmin.

Tämä havaittiin analyysissa, jossa huomioitiin monia tuloksiin mahdollisesti vaikuttaneita tekijöitä. Myös vyötärölihavuus liittyi munuaistoiminnan heikentymiseen.

Liikakilot ja alipainoisuus liittyivät myös kuolleisuuteen kahdeksan vuoden seurannan aikana. Riski oli pienin normaalipainoisilla (painoindeksi 25).

Lihavuus voi heikentää munuaisten toimintaa ja edistää munuaisten vajaatoiminnan kehittymistä muun muassa kohonneen verenpaineen, insuliiniresistenssin, tulehdustilan ja kolesteroliongelmien välityksellä.

On myös mahdollista, että lihavuuden ja munuaisten heikentyneen toiminnan taustalla on yhteisiä riskitekijöitä, jotka altistavat niille kummallekin.