Medifon on varautunut kysyntäpiikkiin isolla tilauksella. Muut seuraavat, mihin tavaran... Lue lisää »

Tuberkuloosin hoitoon kehitetään tekniikkaa, jossa koko lääkekuuri voitaisiin antaa yhd... Lue lisää »

Tampereella kehitetty rokote esti enterovirusten aiheuttaman diabeteksen geneettisesti ... Lue lisää »

Maskien kysyntä on kasvanut kovaa vauhtia jo heinäkuun lopulta lähtien. Toistaiseksi sa... Lue lisää »

Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät, millaisia muutoksia nopeat masennushoidot ai... Lue lisää »

Lakesin startti siirtymässä marraskuuhun

23.04.2009 16:40

,

Lääkelaitoksen ylijohtaja Marja-Liisa Partanen (vas.), STM:n ylijohtaja Päivi Sillanaukee ja valtiosihteeri Terttu Savolainen esittelivät uuden Lääkealan keskuksen tehtäviä 6. huhtikuuta. Kuva: Erkki Kostiainen.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tulisi aloittaa toimintansa vasta marraskuun alussa, esittää projektin ohjausryhmä. Keskuksen piti startata jo syyskuussa, mutta ohjausryhmän mukaan lain täytäntöönpanoon tarvitaan lisää aikaa kesälomien vuoksi.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskusta koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle toukokuussa.

Ohjausryhmä käsitteli tänään lausuntoja, joita sidosryhmät olivat antaneet lakiluonnoksesta. Lausunnoissa toivottiin, että pirstaleinen lääkehuollon hallinto muodostaisi jatkossa nykyistä eheämmän kokonaisuuden.

Lakiluonnos sai lausunnoissa sekä myönteistä että kriittistä palautetta. Tutkimukseen liittyvän yhteistyön koordinoinnin todettiin olevan perusteltua, koska työ monitieteellisellä tutkimusalueilla vaatii lisäresursseja. Puolueettoman lääketiedon välittäminen kuluttajille nähtiin myös tarpeelliseksi.

Eräissä lausunnoissa pohdittiin, tuoko uusi keskus uutta osaamista lääkehuollon hallintoon. Lisäksi haluttiin selvennyksiä siitä, pidetäänkö uusien tutkimus- ja kehittämistehtävien rahoitus erillään lupa- ja valvontatoiminnasta.

Arvioinnin riippumattomuuteen ja liikesalaisuuksien suojaan haluttiin kiinnittää huomiota. Myös tiivistä sidosryhmäyhteistyötä pidettiin tarpeellisena.

Ohjausryhmän puheenjohtajan, valtiosihteeri Terttu Savolaisen mukaan lausunnoissa esiin tuotuja näkökohtia otetaan huomioon hallituksen esityksen jatkovalmistelussa. Esimerkiksi ei ole tarkoituksena, että tutkimus- ja kehittämistoimintaa rahoitettaisiin lupa- ja valvontatoiminnasta saaduilla tuloilla, vaan erillisellä budjettirahoituksella.

Lääkelaitoksen ylijohtaja Marja-Liisa Partanen kertoo lääkehuollon hallinnon uudistamisesta huomenna Apteekkaripäivillä. (VE)

Arkisto


Lääkelaitos kehottaa apteekkeja seuraamaan verkkosivujaan
30.04.2009 13:10

30.04.2009 13:10


Ruotsi purkaa apteekkimonopolinsa
30.04.2009 09:49

30.04.2009 09:49


WHO: Pandemian uhka nyt huomattava
30.04.2009 00:20

30.04.2009 00:20


Sikainfluenssa lisätään yleisvaarallisiin tartuntatauteihin
29.04.2009 23:55

29.04.2009 23:55


Apteekkarilehdelle kehuja apteekkareilta
29.04.2009 10:01

29.04.2009 10:01


Edessä on hurja korttirumba
29.04.2009 09:56

29.04.2009 09:56


Laiva-apteekit juuttuivat byrokratiaan
29.04.2009 09:03

29.04.2009 09:03


Influenssalääkkeiden toimittamista apteekeista rajoitetaan
29.04.2009 08:57

29.04.2009 08:57


Lääkäreitä kehotetaan harkintaan viruslääkeresepteissä
28.04.2009 19:11

28.04.2009 19:11


WHO: Pandemia voidaan vielä torjua
28.04.2009 16:34

28.04.2009 16:34